Näkökulma: Miksi Granlund menetti varman MM-kisapaikan?
Osa Leijona-faneista hieraisi tänään silmiään kerran jos kaksikin. Eikö Markus Granlundin pitänyt olla varmasti MM-kisajoukkueessa? Vaan eipä ollutkaan.
Päävalmentaja Kari Jalonen oli mediatietojen mukaan jo hyvissä ajoin ennen turnausta ennättänyt luvata nuoremmalle Granlundille varman kisapaikan. Ilmeisesti Jalonen kantoi sen verran suurta huolta keskikaistastaan, että oli valmis antamaan luottamuksensa.
Ihan ymmärrettävä lupaus vaan turhan ennenaikainen, voisi joku kritisoida. Vaan tiedä sitten, miten sitova tuo lupaus on edes alkuaan ollut. Se, mitä on sovittu, ei ole välttämättä yhtä kuin mitä lehdissä on kirjoitettu.
Ja mikään ei ole tunnetusti niin helppoa kuin huutelu jälkikäteen.
Tekikö KJ virheen?
Vancouver Canucksin hyökkääjälle ei ollut enää tilaa ryhmässä, kun Aleksander Barkov sekä Mikko Koivu saapuivat vahvistamaan keskikaistaa. Johtaviin ketjuihin Granlundin taso ei enää yksinkertaisesti riittänyt, ja toisaalta taas alempiin ketjuihin tonteille löytyy ominaisuuksiltaan sopivampia ehdokkaita. Olisiko Jalosen pitänyt siis yhden lupauksen takia heikentää joukkueen kokonaisuutta? Kumpi on loogisempaa, lupauksen pitäminen joukkueen kustannuksella vaiko ehkä sittenkin sanojen syöminen kokonaisuuden edun vuoksi? Kahdesta vaikeasta vaihtoehdosta Jalonen valitsi vaikeamman. Ja usein se kaikista vaikein vastaus on myös se oikea vastaus. Ja tiedä vaikka Granlundin pudottamisen taustalla olisi loukkaantuminen. Siinä se juuri onkin. Kun emme voi tietää tarkasti. Emme lupauksesta, emme terveydentilasta, emme muusta kuin nimetystä miehistöstä. Turha siksi spekuloida tästä aiheesta sen enempää. Spekuloidaan sen sijaan vaikka Leijonien menestysmahdollisuuksilla. Tuosta tässä kohtaa vain parilla sanalla: hyvältä näyttää.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun