Panarin ei tunne väsymystä NHL-kaudesta – ”Chicagossa harjoiteltiin löysästi”
NHL:n Chicago Blackhawksissa loistavan tulokaskauden pelannut Artemi Panarin kertoo olevansa täynnä energiaa ennen huomenna alkavia MM-kisoja.
– Rehellisesti sanottuna, saimme levätä kauden aikana runsaasti. En tiedä, kuinka paljon muut joukkueet harjoittelevat. Chicagossa aikataulu oli melko löysä, Panarin kertoo IIHF:n haastattelussa.
– Meillä oli vain yksi harjoitus viimeisen kuukauden aikana. Pääosin ohjelma oli: peli – lepo – peli – lepo.
Ennen siirtymistään NHL:ään Panarin pelasi Pietarin SKA:ssa. Venäjällä harjoittelukulttuuri on tunnetusti äärimmäisen kova.
– Olin juuri saapunut Venäjältä, joten tyrmistyin: ”Jätkät, milloin harjoittelemme?”
Panarinin tulokaskausi taalakaukaloissa oli jättimenestys. Venäläinen sijoittui NHL:n pistepörssissä kymmenenneksi ja muodosti pelätyn tutkaparin pistepörssin voittaneen Patrik Kanen kanssa.
Panarin onkin suuri suosikki voittamaan NHL:n vuoden tulokkaan palkinnon.
– Haluaisin voittaa sen. Oikeastaan olen pettynyt mikäli en voita.
Olen maksanut velkaani puoli vuottaAivan kaikki tähtihyökkääjän tuloskaudella ei kuitenkaan mennyt nappiin. Pohjois-Amerikassa on tapana, että tulokkaat joutuvat maksamaan päivällisen koko muulle joukkueelle. Panarin ei tätä traditiota kuitenkaan noudattanut. – Se maksoi 5000 dollaria. Minun luottokorttini ei toiminut silloin. Jouduin kysymään Viktor Tihonovilta, että sattuisiko sinulla olemaan rahaa. – Olen maksanut velkaani puoli vuotta. Nyt saan bonuksia, joten maksan sen hänelle takaisin. NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!