Patrik Laine venäläismedialle: ”Haluan NHL:ään ensi kaudeksi”

Patrik Laineen alku jääkiekon MM-kisoissa ei olisi voinut juuri paremmin sujua. Maali ja kaksi syöttöä avausottelussa nostivat pinnalle jälleen keskustelun siitä, voiko Laine nousta Yhdysvaltain Auston Matthewsin edelle kesän NHL-varaustilaisuudessa.
Laine luonnollisesti haluaisi olla ykkösvaraus, mutta ei olisi täysin pettynyt, jos ei tulisi valituksi ensimmäisenä.
– Olisihan se tärkeä tekijä, mutta ei ole suuri ongelma, jos jään toiseksi tai kolmanneksi. Mielestäni muutamalla ensiksi valitulla on aina suunnilleen samanlaiset mahdollisuudet, Laine sanoo Sovsport.ru-sivulla julkaistussa haastattelussa.
Jos ja kun Laine tulee varatuksi kesällä, hän on halukas hyppäämään NHL-kaukaloon jo ensi kaudeksi.
– Jos kaikki menee haluamallani tavalla, niin kyllä. En näe, että siinä olisi mitään mahdotonta.
Selänteen jalanjäljissä Winnipegiin?
Toronto Maple Leafsilla on tämän vuoden varaustilaisuudessa ensimmäinen ja Winnipeg Jetsillä toinen varausvuoro. Laineen mielestä ylipäätään kanadalaisessa joukkueessa pelaaminen olisi suuri kunnia, mutta nimenomaan Winnipegistä hän löytää paljon hyvää.
– Winnipeghän on sama joukkue, jossa Teemu Selänne pelasi. Olisi hienoa päästä samaan järjestelmään. Saisin tietää häneltä paljon hyödyllistä ja ehkä pystyisin jopa juttelemaan hänen kanssaan paikan päällä, Laine kertoo Sovsport.ru-sivulla.
Lisäksi Laine toteaa haastattelussa, että hänen lempipelaajansa on Washington Capitalsin venäläistähti Aleksandr Ovetškin. Laineen mukaan hänessä ja Ovetškinissa on paljon samaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!