Patrik Laine jaksaa ihastuttaa Ruotsissa – ”Laine-show jatkuu”
Kuva: Getty Images
Patrik Laineen vahva alku MM-kisoissa on lyönyt jääkiekon ystävät ällikällä sekä Suomessa että ulkomailla.
Laine pääsi otsikoihin jo avausottelun jälkeen, kun hän iski tehot 2+1. Suitsutus vain jatkui, kun Laine takoi samat tehot myös sunnuntain Saksa-ottelussa. Näin ollen Laineen tehot kahteen otteluun ovat 4+2=6, joilla hän johtaa sekä turnauksen maali- että pistepörssiä.
Ruotsalaislehti Expressen kirjoitti sunnuntain ottelusta Lainetta ylistävän jutun. Expressenin otsikon mukaan ”Laine-show jatkuu”.
– Miten älyttömän hyvä laukaus Laineella onkaan, ja millainen pelaaja, ruotsalaisen TV4-kanavan asiantuntija Sanny Lindström hehkutti Lainetta Expressenin mukaan.
– 18-vuotiaan laukaukseksi se on ehdotonta maailmanluokkaa, Lindström jatkoi.
Jágrin ennätys romukoppaan
Aftonbladet puolestaan nosti esiin sen, että Laine rikkoi sunnuntain pelissä 18-vuotiaiden piste-ennätyksen MM-kisoissa. Aiempaa ennätystä piti nimissään tšekkisuuruus Jaromír Jágr, jonka tehot vuoden 1990 MM-kisoissa olivat 10 ottelussa 3+2=5. – Patrik Laine on historiallinen. Nyt hän on rikkonut 18-vuotiaiden piste-ennätyksen MM-kisoissa. Merkille pantavaa: hän tarvitsi (siihen) vain kaksi ottelua, Aftonbladetin Andreas Käck kirjoitti.LUE MYÖS:
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa