Joukkuekaverit piikittelevät Lehterää sipsimainoksesta – ”Hän on todellakin saanut kuulla siitä”
Kuva: Getty Images
Jori Lehterän esiintyminen Linkosuon omintakeisessa ruissipsimainoksessa on hauskuuttanut jääkiekkoväkeä Suomessa, mutta ei mainos ole jäänyt näkemättä Lehterän joukkuekavereiltakaan.
– Pidimme hauskaa sen videon kanssa. Me kaikki halusimme nähdä sen. Hän on ottanut vinoilun vastaan hienosti. Kuin mestari, Kevin Shattenkirk kommentoi kmov.comille.
– Hän on varmasti supertähti Suomessa. Joukkuekaverina melkein rukoilee jotain tuollaista ilmaantuvan, jotta pääsee kuittailemaan.
Kyle Brodziak vinoili Lehterän lihaksista, mutta myönsi samaan aikaan Lehterän näyttelysuorituksen olleen laadukas.
– Kaikkien mielestä hän näytteli hyvin, mutta siitä huolimatta tuollaisesta videosta täytyy naljailla.
– Mielestäni hänen kehonsa kaksinkertaistettiin jossain kohtauksessa, koska ei hänellä ole tuollaista vartaloa totuttu näkemään, Brodziak hauskuutti.
Shattenkirk pelkäsi, että Lehterä saattaa päästä leveilemään mainoksellaan.
– Emme tiedä, kuinka iso tähti hän Suomessa on, sillä kukaan muu ei ole menossa Suomeen tänä kesänä. Hän voi sanoa olevansa vaikka Suomen Tom Cruise, emmekä saa koskaan tietää totuutta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan