Entinen Tappara-puolustaja näki Patrik Laineen läpimurron kynnyksellä: ”Tällainen kehitys yhdessä kesässä”
Kuva: Getty Images
Henrik Tömmernes edusti Tampereen Tapparaa kaudella 2014-2015. Ruotsalaispuolustaja pääsi samalla seuraamaan läheltä tuolloin 16-vuotiaan Leijona-hyökkääjä Patrik Laineen kehitystä.
Laine on jatkanut hurjaa nuorten maailmanmestaruudesta alkanutta kevätkauttaan Venäjällä. MM-turnauksen viiteen ensimmäiseen otteluun on syntynyt yhdeksän tehopistettä.
Tömmernesin mukaan Laine ei vielä tuolloin Liiga-debyytistään huolimatta saanut yhtälailla vastuuta. Suurin kehitys tapahtuikin viime kesän aikana.
– Laine ei vielä pelannut sillä kaudella montaakaan ottelua, mutta harjoituksissa pystyi huomaamaan hänen mailankäsittelytaitonsa ja hurjan laukauksen. Hän oli huippulupaus, mutta kaukana valmiista. En olisi koskaan uskonut, että tällainen kehitys tapahtuu yhdessä kesässä, Tömmernes kertoo Sportbladetin haastattelussa.
Tömmernes myös kertoo, ettei Laine ollut vuosi sitten mikään sosiaalisin poika. Osasyynä saattoi olla kielimuuri.
– Hän oli melko hiljainen. Saattoi johtua siitä, ettei hän osannut hyvin englantia enkä minä puhunut suomea. Pelasimme kuitenkin yhdessä videopelejä, Tömmernes kuvailee nuorta huippulupausta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan