Miksi Teemu Pulkkinen haluttiin MM-joukkueeseen? – ”Markus Granlund nelosketjun roolissa parempi”

Mediassa on paljon puhuttu Teemu Pulkkisen tilanteesta. Ennen MM-turnauksen alkamista moni uskoi, että Pulkkiselle löytyisi paikka hyökkäävistä ketjuista.
Totuus oli toisenlainen. Päävalmentaja Kari Jalonen istutti Pulkkisen nelosvitjaan, eli lähtökohtaisesti melko puolustavaan rooliin. Ranska-ottelussa Pulkkinen penkitettiin, ja sunnuntain Slovakia-pelissä maalintekijä löysi itsensä katsomosta.
– Minkä takia Pulkkinen valittiin kisoihin, jos hänelle kaavailtiin nelosketjun roolia, Leijonat.comille MM-kisojen tapahtumia kommentoiva Matti ”Hakki” Hagman ihmetteli.
Samaan hengenvetoon Hakki otti esiin Markus Granlundin, jonka pudottaminen kisajoukkueesta aiheutti Suomessa pienimuotoisen kohun. Granlundille oli tiettävästi ehditty lupailla kisapaikkaa.
– Voisiko olla, että tässä tapauksessa vaikka Markus Granlund olisi ollut parempi valinta alempiin ketjuihin. Ei Pulkkisella ole mielestäni mitään käyttöä kolmos-nelosketjuissa, jotka pelaavat puolustusvoittoista peliä ja saavat peliaikaa huomattavasti vähemmän kuin kärkiketjut.
Miksei Pulkkinen sitten ole saanut mahdollisuutta kärkiketjuissa?
– Käännetään tämä kysymys: kenet sieltä voisi ottaa pois? Vaikuttaa siltä, että meillä on liian taitava joukkue.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!