Mikä selittää Saravon Pekka -biisin jättisuosion? – HIFK-fanitkin pitävät
Kuva: Getty Images
Ihan heti ei ehkä arvaisi, että Mansesterin suosittua Saravon Pekka -biisiä on katsottu YouTuben kautta enemmän Helsingissä kuin Tampereella.
Vaikka Tappara voitti HIFK:n Liiga-finaaleissa, ei Tappara-henkinen biisi ole ollut silti helsinkiläisfaneille mikään korvamato. HIFK-fanit vaikuttaisivat ainakin YouTube-tilastojen perusteella luukuttavan biisiä siinä missä Tappara-fanitkin – ja itse asiassa jopa enemmän.
Bändin alkuperäisiin jäseniin lukeutuva Markus Savolainen kertoo yllättyneensä tutkiessaan statistiikkaa biisin takana.
– Helsingissä on katseltu biisiä vielä enemmän kuin Tampereella, Savolainen vahvistaa Leijonat.comille.
Musiikki ei tunne siis seurarajoja, vai miten se sanonta menikään?
– Monet helsinkiläiset ovat tulleet kehumaan esimerkiksi YouTubessa. Ovat sanoneet, että kannustavat HIFK:ta, mutta ”onhan tämä ihan perkeleen hyvä”, Savolainen hauskuuttaa.
Sitä toisaalta ei tiedä, missä Spotify on eniten biisiä soittanut. Joka tapauksessa Saravon Pekkaa on hoilattu joka puolella – tapahtumissa, radiokanavilla ja yökerhoissa ympäri Suomen.
”Kulttibiisi jo syntyessään”
Savolainen on jo aiemmin tehnyt Tappara-aiheista musiikkia ja ollut muutenkin yhteistyössä lätkäseuran kanssa. Ei liene muutenkaan yllätys, että idea Saravon Pekka -biisiin sai alkunsa juuri Hakametsän pyhätöstä. Eräs tamperelaisseuran työntekijä havaitsi Tsunami-biisin kertosäkeen aikana, miten osa yleisöstä huusi ”Saravon Pekka Pekka Pekkaa”. Näin kappaleen pohja alkoi jo muotoutua, ja hitti siitä tuli Mansesterin studiossa. Bändi on lähestynyt jopa kultalevyn rajoja. MM-Pietarissa fanit hoilaavat samaa lyriikkaa aamusta iltaan hurmioituneena. – Saravon Pekka oli jo kulttibiisi syntyessään, tietää Savolainen. Mikä selittää kappaleen jättisuosion? – En osaa kyllä yhtään sanoa. Se lähti ihan lavasta se kappaleen levikki. Kaikki mediat sen melkein huomioi ja toi sille paljon näkyvyyttä, MC Manena myös tunnettu Savolainen kertoo. Entä onko Savolainen kuullut Leijonat.comin Komarov Leksa Leksa Leksa -biisin? – Se oli hyvä veto, Savolainen naureskelee. Saravon Pekka -biisin voit kuunnella tästä. Komarovin Leksan pääset puolestaan tunnelmoimaan täältä. Mansesteri on tehnyt nyt myös MM-kisabiisin. Lisää aiheesta täältä.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pikkuleijonille kylmää kyytiä MM-kenraalissa – näin päävalmentaja kommentoi
- Liigan-mestari paljasti itkien: lähtö tuli – huhutaan Kärppiin!
- Jokereihin huhuttu Olli Juolevi yhdistettiin nyt uuteen seuraan!
- Tähtihyökkääjä pelikieltoon – KooKoolle kovat rangaistukset
- Nyt rytisee: Leijonille taas huippuluokan NHL-vahvistus
- Ilves teurasti Tapparan – suurinumeroisin voitto yli 30 vuoteen
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- Liigan ruotsalaiskonkari lyö luistimet naulaan!
- Lukon hyökkääjätaituria huhuttiin Ässiin – uusi seura ilmestyi apajille!
- SS: KalPalle iso menetys – mestaripuolustaja lähtee!
- IL: TPS:n haaviin kolme kovan tason vahvistusta
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- HIFK:n tehopuolustaja: uusi osoite Liigasta!
- Kanada kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin! Nämä tähdet ovat jo mukana
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- Leijonille huonoja uutisia! NHL-vahti sanoi ei MM-kisoille
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- Liiga-seuran monivuotinen luottohyökkääjä: sopimus purettu!
- Lukon hyökkääjätaituria huhuttiin Ässiin – uusi seura ilmestyi apajille!
- SS: KalPalle iso menetys – mestaripuolustaja lähtee!