Leijonat valmis ottamaan iskuja vastaan – ”Suomea ei pelottelemalla voiteta”

Tiistaina pelatussa Suomen ja Kanadan välisessä MM-ottelussa sattui ja tapahtui. Kanada törttöili, mutta suomalaiset eivät olleet moksiskaan.
Kanada teki koiruuksia poikkeuksellisen paljon. Entisaikaan tällainen olisi ollut normaalia pelaamista Vaahteranlehdiltä.
– Viime vuosiin verrattuna sikailua oli poikkeuksellisen paljon. Jos mennään 20-30 vuotta taaksepäin, silloinhan Nikkarit tuli ja pelotteli, ja suomalaiset vikisivät, Leijonat.comille MM-kisojen tapahtumia kommentoiva Matti ”Hakki” Hagman sanoi.
– Ei me oltu totuttu siihen. Siihen aikaan eurooppalainen ja suomalainen kiekkokulttuuri olivat puhdasta lätkää. Ei ollut todellakaan totuttu siihen, että aina vähän tilanteen jälkeen tulee poikittaista mailaa selkään tai niskaan, tai sitten tulee sopivasti iskuja pohkeisiin. Se oli sitä aikaa.
Nykyään tilanne on toinen. Ei ole enää puhtaasti eurooppalaista tai pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa. Tyylit ovat sekoittuneet, ja suomalaiset ovat tottuneet jälkipeliin.
– Onhan tuo ajatus muuttunut ihan täysin. Kanada-pelissä Suomi ei ottanut yhtään taka-askelia missään. Luulisi noiden Nikkareidenkin tajuavan, että pelottelemalla ei Suomea voiteta. Siellä on muutamia tällaisia höyrypäitä, kuten Brad Marchand.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Törkytaklaus kävi kalliiksi: Liigan tähtihyökkääjä asetettiin pelikieltoon!
- The Athletic povaa Anton Lundellille tykkikautta: Lyö tauluun huipputehot – ”Kauden läpimurtopelaaja”
- Huh mikä esityö! Patrik Laine ja Columbuksen superlupaus namuttelivat upean osuman
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- IS: Nämä sanat johtivat Tarmo Reunasen ulosajoon – Lukko teki rajun ratkaisun tähtipelaajansa suhteen
- MTV Urheilu: Mikko Manner ei havittele Leijonien päävalmentajan paikkaa – näin hän kommentoi Liigassa valmentamista
- Raimo Helminen sai huikean kunnianosoituksen Ruotsissa!
- Jonne Virtanen kuvaili C Morella ottelun kulkua: ”Semmoista synnytyksen jälkeistä seksiä”
- Suihkuun lentänyt Lukon Tarmo Reunanen katuu puheitaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Vau mikä ketju! Tässä ovat Mikko Rantasen uudet pelikaverit Coloradon ykkösvitjassa
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- Ilvekselle huikeita uutisia ennen illan Pelicans-ottelua!
- IS: Nämä sanat johtivat Tarmo Reunasen ulosajoon – Lukko teki rajun ratkaisun tähtipelaajansa suhteen
- Tarmo Reunanen lensi suihkuun rasistisesta käytöksestä – Lukolta heti jämäkkä ulostulo
- Suihkuun lentänyt Lukon Tarmo Reunanen katuu puheitaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Venäläinen NHL-pelaaja asettui vastustamaan hyökkäyssotaa – kannustaa muita samaan
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Näkökulma: Vielä ei kannata innostua liiaksi – Kiekko-Espoo ja Jokerit eivät kuulu Liigaan
- Onko tässä Leijonien seuraava päävalmentaja? Näin Jussi Tapola kommentoi IS:lle