Venäläismedian lempinimi Patrik Laineelle: ”Uusi Ovetškin”

Kun Suomi ja Venäjä pelaavat tänään toisiaan vastaan välierässä, monet Suomessa muistelevat aiempia Venäjä-kohtaamisia. Samalla tavoin Venäjällä on nostettu pintaan Suomea vastaan pelatut ottelut – ja myös katkerimmat tappiot.
Venäläisen R-Sport-sivuston mukaan Suomi on ollut viime vuosina Venäjän vaikeimpia vastuksia. Sivusto mainitsee esimerkkeinä viime vuoden MM-kisat sekä vuoden 2015 Sotšin olympialaiset, joissa molemmissa Suomi oli Venäjää vahvempi. Lisäksi edelliset Venäjällä pelatut MM-kisat ovat hyvin mielessä, sillä myös vuonna 2007 Suomi ja Venäjä kohtasivat välierässä, jolloin Suomi eteni finaaliin Mikko Koivun jatkoaikamaalilla.
R-Sport kehuu Suomea siitä, ettei joukkueesta edes huomaa, että pitkäaikaiset johtohahmot Saku Koivu ja Teemu Selänne ovat jo päättäneet uransa. Joka vuosi Suomesta nousee esiin lahjakkaita nuoria, mistä käynnissä olevat MM-kisat ovat hyvä osoitus. Erityismaininnan saa kukapas muukaan kuin Patrik Laine.
– Suomen paras maalintekijä MM-kisoissa on 18-vuotias Patrik Laine, joka teoriassa ainoana kilpailee NHL:n ykkösvarauksen paikasta Yhdysvaltain Auston Matthewsin kanssa. Pelityylinsä vuoksi hän on saanut jo lempinimen ”uusi Ovetškin”, R-Sport kirjoittaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen