Olli Määtän mestaruuskausi ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista – ”Se lähti yhdestä vaihdosta”
Kuva: Getty Images
Olli Määtän kolmas NHL-kausi oli kaksijakoinen. Vielä syksyllä puolustaja ei voinut uskoa, että Leijona-puolustaja juhlisi keväällä Stanley Cupia. Olihan 21-vuotiaan jyväskyläläisen seura Pittsburgh Penguins jäänyt kauaksi pudotuspelipaikoistakin.
– Täyskäännös lähti meidän vanhemmista liidereistä. Juteltiin äijien kanssa, että olemme paljon parempi joukkue kuin pelimme näyttää. Meidän pitäisi olla kärkikahinoissa, eikä taistelemassa playoffien alapuolella. Se lähti yhdestä vaihdosta ja yhdestä pelistä kerrallaan, Määttä avasi Leijonat.comille.
Määtällä itsellään vaikeudet jatkuivat pudotuspeleissä, kun loukkaantumisista kärsinyt puolustaja pudotettiin yllättäen kokoonpanosta. Suomalainen ei tästä lannistunut, ja paikka pelaavassa miehistössä palasi kovalla työllä hyvissä ajoin.
– Jos emme olisi päässeet finaaleihin, en olisi päässyt kokoonpanoon ja kausi olisi ollut huonoimpani koskaan. En tuntenut missään vaiheessa runkosarjaa pelaavani omaa peliäni. Juttelin valmentajan kanssa ja totesin, ettei minun tarvitse liikaa miettiä asioita kentällä. Menin vain kentälle ja tein oikeita asioita.
Tähtisentterin kanssa pukukopissa
Yksi selkeä kurssinkääntäjä joukkueessa oli yhtenä maailman parhaimmista senttereistä pidettävä Sidney Crosby. Kapteeni oli 85 tehopisteellään jälleen Penguinsin tehokkain pelaaja. – Hän tekee uskomattomasti töitä ja on aina johtava esimerkki, vaikkei pisteitä tekisikään. Crosby pelaa myös 20 minuuttia otteluun, joka on hyökkääjälle älytön määrä, Määttä kehui joukkueensa johtohahmoa. Crosby on johtanut kapteenina Penguinsia vuodesta 2007 alkaen. Sentteri oli tuolloin 19-vuotiaana nuorin NHL-kapteeni koskaan. – Crosby on todella rauhallinen pelaaja. Hänen kanssaan voi jutella normaaleista aisoista, mutta hän osaa kyllä myös sanoa joukkueen kesken, jos joku on väärin tai vinksahtanut. Crosby tietää roolinsa ja on tykätty äijä. Crosbyn lisäksi myös Torontosta täksi kaudeksi saapuneella Phil Kesselillä oli merkittävä rooli menestyskaudella. Yhdysvaltalaishyökkääjä keräsi pudotuspeleissä 22 tehopistettä. Määtän mielestä laituri olikin heti kipparin jälkeen seuraavaksi tärkein hyökkäyspään pelaaja. – Kessel sai Torontossa aika paljon kuraa niskaansa siitä, ettei hän tekisi töitä ja näin. Katsopa mitä hän teki playoffeissa. Jos Crosby oli MVP, Kessel olisi ollut siitä heti seuraava. Minulla on vieläkin mielessä, kun hän nosti Cupin. Jotenkin purkautui kaikki ilo siitä, Määttä muisteli.Ei mikään vakiovieras Leijonissa
Määttä edusti toistaiseksi ainoan kerran aikuisissa Leijonia Sotshin olympialaisissa. Syksyn World Cupissa puolustaja kuitenkin pukee taas sinivalkoisen paidan yllensä. Mukana on moniakin kahden vuoden takaa tuttuja kasvoja. – Siitä Suomi on hyvä, että tunnetaan kaikki toisemme. Ei tarvita mitään tutustumisia, eikä kopissa ole mitään erimielisyyksiä.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Teemu Hartikainen: suorat sanat mahdollisesta paluusta Leijoniin
- Kärpät: iso jatkosopimus!
- SaiPa sai huippu-uutisia!
- HIFK vahvisti: tässä uusi pelaajahankinta!
- Jonne Virtasen ensi kauden seura selvillä!
- SS: Jokerit-puolustaja ripustaa hokkarit naulaan!
- Suomalaisyllättäjä iski jälleen maalin NHL:ssä! Patrik Laine valtavissa vaikeuksissa
- Jukurit lainasi puolustajansa ulkomaille – seurassa suomalainen päävalmentaja
- Tässä HIFK:n seuraava pelaajahankinta!
- TPS vuokrasi hyökkääjän toisesta Liiga-seurasta
- IS: Tässä HIFK:n uusi maalivahtihankinta!
- TPS:lle karmea uutinen!
- Tapparan hyökkääjä siirtyy toisen Liiga-seuran riveihin!
- HIFK tiedottaa: uusi vahvistus!
- Tässä HIFK:n seuraava pelaajahankinta!
- THF: Raiskauskohussa ollutta ex-NHL-pelaajaa yritetään tuoda Liigaan – iso hintalappu!
- HIFK ohitti huipputarjouksen – HS: ”Yksi Suomen parhaista” haki kahdesti seuraan töihin
- Jokerit rysäytti yllätysuutisen: uusi peliasu!
- Ikoninen kumppani tekee paluun – Jokerit jysäytti yllätysdiilin!
- IS: Jere Karalahden vangitsemistapauksesta uutta tietoa