Entinen Leijona-valmentaja ennakoi Kari Jaloselle vaikeuksia Sveitsissä – ”Ulkomaalaisten paikat tuulisia”
Kuva: Getty Images
Kari Jalonen päätti pestinsä Suomen maajoukkueen päävalmentajana kevään Venäjän MM-kisoihin. Maailmanmestaruus oli lähellä, mutta finaalin Kanada-tappion jälkeen Leijonilla oli tyytyminen hopeamitaliin.
Jalosen seuraavat haasteet odottavat Sveitsissä SC Bernin päävalmentajana. Mukana apumiehenä on legendaarinen Leijona-hyökkääjä Ville Peltonen.
Bern lähtee kauteen puolustavana mestarina. Sveitsissä valmentaa myös toinen entinen Leijona-valmentaja Doug Shedden. Toista kauttaan sarjassa HC Luganon peräsimessä viettävä kanadalainen odottaa Jaloselle vaikeuksia uudessa työssään.
– Seura voitti keväällä mestaruuden sveitsiläisen valmentajan komennossa, joten tuohon saumaan ulkomaalaisen valmentajan ei ole helppo mennä. Karilla ja Villellä on kova työ siellä. Sveitsissä ulkomaalaisvalmentajien paikat ovat erittäin tuulisia, Shedden varoitti Iltalehden haastattelussa.
Shedden luotsasi Suomea kaudella 2007-2008 Kanadan MM-turnauksessa. Kanadalainen aloittaa syksyllä kahdeksannen kautensa Sveitsin liigassa.
SC Bern on ollut yleisömäärältään jo 15 vuoden ajan Euroopan suosituin seura. Viime kaudella joukkueen kotiottelut vetivät keskimäärin jopa 16 145 silmäparia katsomoon.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite