Patrik Laine odottaa jo World Cupia: ”Olen ylpeä itsestäni”

Patrik Laine oli odotetusti suuren huomion kohteena, kun Leijonien World Cup -joukkue esiintyi medialle. Laine pelaa näillä näkymin Suomen ykkösketjussa yhdessä Aleksander Barkovin ja Jussi Jokisen kanssa.
– Olen ylpeä itsestäni, että olen saanut raivattua tieni tähän joukkueeseen. Totta kai tämä on iso näytönpaikka minulle ja samalla kenraaliharjoitus alkavaa NHL-kautta varten, Laine sanoi.
– Ihan samalla tavalla lähden tähän turnaukseen kuin muihinkin eli rohkeasti ja innokkaasti. Ennakkoluulottomasti vain uutta kohti.
– Henkilökohtaisia tavoitteita minulla ei ole World Cupia ajatellen. Torontossa tavoitteeni on pystyä pelaamaan ja etten ihan olisi muiden jaloissa. Tavoite on pelata niin, ettei joudu katsomoon, Laine sanoi hieman virnistellen.
Entä mitä mieltä Laine on ketjukavereistaan?
– Onneksi tietää jo nyt, millaisten jätkien kanssa sitä saa Kanadassa pelata. Se on hieno ja taitava ketju. Toivottavasti pystyn itse auttamaan parhaani mukaan ketjua ja samalla koko joukkuetta.
– Molemmat ovat huippuäijiä. Auttaa aika paljon, kun on samat miehet rinnalla kuin mitä oli MM-kisoissa. MM-kisat menivät meiltä ihan hyvin. Toisaalta on ihan sama keiden kanssa pelaa, täällä on niin hyviä jätkiä.
Laineen kommenteista uutisoivat Yle ja Iltalehti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen