NHL Tonight: Suomella vaarallinen hyökkäys ja erinomaiset maalivahdit – riittääkö puolustus?

NHL Tonight -ohjelma pui Suomen World Cup -joukkuetta ja sen menestyksen avaimia.
Suomi on aina tunnettu tiiviistä puolustuksestaan ja erinomaisesta maalivahtipelistään, mutta joukkueen akilleen kantapää on aiemmin ollut maalintekotaito. World Cupiin Suomi on kuitenkin saanut jalkeille taitavan ja iskukykyisen hyökkäyskaluston, jonka johtotähtenä häärii maalintekovastuun kantava Patrick Laine. Merkittävä rooli on varattu myös Alexander Barkoville, joka taitavana kahden suunnan sentterinä on tärkeä apu puolustuspäässä.
Leijonien pakkikalustoa NHL Tonight ei pidä aivan hyökkäysvitjojen veroisena. Avainrooleissa ovat lahjakkaat Sami Vatanen ja Olli Määttä, jotka ovat saaneet paljon vastuuta NHL:n puolella. Määttä voitti viime kauden päätteeksi Stanley Cupin Pittsburgh Penguinsin riveissä. Toisaalta myös Rasmus Ristolaisella on mahdollisuus todistaa pärjäävänsä kansainvälisellä huipputasolla.
Maalivahtien suhteen ainoa kysymys kuuluu: aloittaako maalinsuulla Tuukka Rask vai Pekka Rinne? Raskille povataan ykkösvahdin paikkaa, mutta lyhyessä turnauksessa ratkaisevaa on päivän kunto. Valmistavat esiottelut antavat osviittaa siitä, kumpi vahdeista kantaa päävastuun turnauksessa.
Kaiken kaikkiaan Suomella on kasassa vaarallinen joukkue, jota ei tule aliarvioida. Leijonien viime vuosien hyvä menestys arvoturnauksissa ei ole ollut sattumaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”