Olli Määttä hiljensi ruotsalaiset – Leijonille World Cupin esiottelussa maistuva päänahka

Suomen ja Ruotsin välinen World Cupin esiottelu Hartwall Arenalla tarjosi tasaisen väännön länsinaapurimme välillä. Leijonat tuhrivat runsaasti ylivoima-aikaa ja jatkoajallakin Ruotsi hallitsi täysin pelitapahtumia. Yksi vastaisku kuitenkin riitti, josta Olli Määttä ratkaisi Leijonille maistuvan 3-2-voiton länsinaapuristamme.
Suomi kohtaa Ruotsin uudestaan lauantaina Tre Kronorin kotihallissa.
Tehoton ylivoima harmitti avauserässä
Suomi pääsi heti ottelun toisella minuutilla koittamaan ylivoimaansa Marcus Krügerin pidettyä liian tiukasti kiinni Leo Komarovin mailasta. Vain minuuttia myöhemmin saatiin ensimmäinen tilanne aikaiseksi, kun Joonas Donskoi petasi Mikael Granlundille maalinedustalta hyvän paikan avausosumaan. Minnesota Wild -hyökkääjän rystylaukaus kohdistui kuitenkin suoraan päin Ruotsin maalivahtia Jacob Markströmiä. Granlundin tilanne jäi ylivoiman ainoaksi.
Pian jäähyn loputtua Aleksander Barkov ryösti mainiosti kiekon Ruotsin alueella ja jakeli nopean syötön vasemmalle Patrik Laineelle. Leijonien harmiksi nuori laituri ohjasi laukauksensa aavistuksen verran yli maalin, eikä johto-osumaa syntynyt.
Ensimmäisellä kymmenminuuttisella nähtiin kokonaisuudessaan vaisu Ruotsi Leijona-miehistön hallitessa pelitapahtumia. Viisi minuuttia ennen erätaukoa Suomelle vihellettiin ottelun toinen ylivoima. Jäähylle lähti koukkaamisesta hyökkääjä Carl Hagelin.
Suomi ei onnistunut hyödyntämään Hagelinin jäähyä. Ylivoimapeli oli tuloksetonta myös sitä seuranneen Erik Karlssonin rangaistuksen aikana. Näin erätauollle lähdettiin maalittomissa lukemissa. Erikoistilanteisiin jäi Leijonien osalta paljon parannettavaa.
Barkov avasi Leijonien hanat – Ruotsi kuittasi
Ruotsin jäähyily jatkui toisen erän alussa Gabriel Landeskogin huidottua itselleen Leijonien maalin edessä hölmön rangaistuksen. Pian Granlund loi Valtteri Filppulalle hyvän laukaisupaikan, mutta veto kilpistyi Markströmiin.
Suomen epäonnistuttua toistuvasti ylivoimistaan verkot heiluivat ensimmäistä kertaa, valitettavasti omassa päässä. Kiekon sisään laukoi puolustaja Oliver Ekman-Larsson, mutta se hylättiin pian. Tuomaristo katsoi Krügerin estäneen maalin edessä Leijona-vahti Pekka Rinnettä.
Suomi kärsi muutenkin toisessa erässä käynnistymisvaikeuksista, kunnes Landeskog otti toisen turhan jäähyn estämisestä. Nyt se ylivoima kantoi vihdoin hedelmää, kun Barkovin rannelaukaus ohitti Markströmin. Osuma meni pitkälti Karlssonin piikkiin, joka purki kiekon suoraan Leijona-sentterin lapaan.
Suomi jäi kuitenkin liian pitkäksi aikaa ihmettelemään, jonka seurauksensa Ruotsi rankaisi vastaiskusta. Loui Erikssonin laukaus lipui epäonnekkaasti Rinteen suojusten kautta omiin tasoittaen numerot toisen erän loppuun 1-1:een. Syöttöpisteet merkittiin Victor Hedmanille ja Daniel Sedinille.
Onnea suuntaan, jos toiseen
Kolmas erä alkoi vauhdilla Laineen maalipaikalla. Maalipyssyn laukaus pysähtyi Suomen kannalta ikävästi joukkuetoveri Barkoviin. Pian Laineen tilanteen jälkeen Rinne joutui torjuntatöihin, kun Henrik Sedin viiletti läpiajoon. Kempeleläinen nollasi helposti ruotsalaisen ja tasatilanne säilyi.
Kolmannen erän puolivälissä Leijonilla oli taas epäonnea Ruotsin otettua johtoaseman ensimmäistä kertaa. Tuuri oli jälleen Tre Kronorin puolella, sillä Carl Söderbergin laukaus kimposi ajassa 49.41 Sami Vatasen jalasta ja lirui Rinteen jalkojen välistä maaliin. Syöttäjinä olivat Rickard Rakell ja Landeskog.
Viisi minuuttia ennen loppusummeria onni oli vaihteeksi Suomen puolella. Se toi tasoituksen Granlundin laukauksen muutettua Anton Strålmanin mailasta suuntaa. Seurauksena pienestä kulmasta ammuttu veto yllätti Markströmin.
Ruotsi sai vielä kolmannen erän loppuun yhden ylivoiman Barkovin otettua jäähyn pahaan paikkaan. Leijonat kuitenkin kesti ilman suurempia vaarapaikkoja, ja ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.
Jatkoaika käynnistyi Ruotsin vahvalla pyörityksellä. NHL:stä tuttu 3vs3-peli suosi Tre Kronorin yksilötaitoa pursuavaa miehistöä. Näin kiekko pyöri pitkälti Leijonien päädyssä.
Minuuttia ennen jatkoajan päättymistä Suomi sai kuitenkin yhden vastaiskun Barkovin avattua Määtän läpiajoon. Puolustaja käytti mahdollisuuden hyväkseen upottamalla rannelaukauksensa Markströmin selän taakse. Näin Leijonat otti komean voiton numeroin 3-2.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Jatkuuko Ilveksen huima putki? Liiga-ennätys lähestyy kovaa vauhtia
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- Ässät sorvasi jatkosopimuksen luottopuolustajansa kanssa: ”Taisteleva pelityyli”
- JYPin entinen tehomies löysi uuden seuran!
- MM-kisoissa Leijonia edustanut taituri kutsuttiin NHL:ään – pistettiin supertähden vierelle ja tehoili heti!
- Columbukselle kova kolaus: Patrik Laineen tutkapari loukkaantui
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- Kova huhu: Norjan maajoukkuepelaaja siirtymässä loppukaudeksi Liigaan?
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- NHL kutsuu! Farmiliigan suomalainen tehomies nostettiin viimein kirkkaisiin valoihin
- Ässät uudistuu: tässä on seuran uusi logo ja pelipaita
- JYPin huippulupauksen esiinmarssi koitui kohtaloksi – kanadalaiselle näytettiin ovea
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- Iso takaisku! Liiga-seuran kaksi tähtipelaajaa sivussa kokoonpanosta
- Mikael Granlundin petomoodi sai jatkoa! Takoi hurjat tehot ja iski voittomaalin
- SaiPa aloittaa muutosneuvottelut – iso osa henkilöstöstä ulos?
- Tehohyökkääjä floppasi Liigassa – nyt löytyi uusi osoite!