Tiedätkö kuinka paljon Stanley Cup painaa? – Leijonien Olli Määttä kertoo
Leijonien pelinavaaminen on World Cupissa lähtökohtaisesti nuorilla mutta leveillä hartioilla. Ykkösparin muodostavat 1994-syntyneet Rasmus Ristolainen ja Olli Määttä, joista jälkimmäinen pääsi maistamaan viime kauden päätteeksi Stanley Cup -huumaa.
Jyväskyläläinen sai elokuussa vuoron viedä himoitun pokaalin puoleksitoista päiväksi kotikaupunkiinsa.
– Oli se kyllä huikea tapahtuma, Määttä muistelee Leijonat.comille hymyssä suin.
Oliko jokin yksityiskohta mikä jäi erityisesti mieleen?
– Isoimpana varmaan käynti entisissä kouluissani. Siinä huomasi, kuinka paljon se merkitsi ja innosti koululaisia päästä katsomaan pokaalia niin läheltä.
– Tietysti myös se, että sai viettää siinä aikaa perheen ja kaverien kanssa. Samalla pääsi sen kautta kiittämään siitä, että paljon ovat vanhemmatkin tehneet töitä tämän eteen, että pienenä esimerkiksi pääsi aina harjoituksiin.
Stanley Cup on ilmeisen painava pytty, yli 15 kiloa?
– No on, yllättävän painava! Ei sitä paljon minuuttia kauempaa pysty ylhäällä pitämään, kun siinä tulee jo hiki, Määttä naurahtaa.
Niin ja se tarkka paino Stanley Cupille, 15,5 kilogrammaa. Kyllä playoffien uurastuksen jälkeen se nostaessa jäsenissä tuntuu.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liiga-seuran hyökkääjä vaihtaa joukkuetta – solmi lainasopimuksen
- Raimo Helmisen ensi kauden työpaikka selvillä
- Kovat tienestit! Tässä on Liigan viime kauden palkkakuningas
- Näin paljon Jukka Jalonen tienasi viime vuonna
- Näin paljon Raimo Helminen tienasi viime vuonna
- Liiga-supertähti tekee paluun!
- Hurjia summia! Näin paljon Vaasan Sportin ulkomaalaistähdet tienasivat
- Näin paljon Antti Pennanen tienasi viime vuonna
- Miro Heiskanen sivusi NHL-ennätystä! Dallasin suomalaiset taas hirmuiskussa
- Nyt se on varmaa! Kanadalaistaituri siirtyy Liigaan: ”Luova ja älykäs keskushyökkääjä”
- Toimittaja: Maalitykki lähtee Jokereista!
- IL: Timo Jutilan aitio suljetaan – latasi suorat sanat
- Mestis-seura jysäytti kovan hankinnan: Liigasta tuttu puolustaja haaviin!
- Pelicans sai surkeita uutisia
- Lähtöpassit – Liiga-mestarin sopimus purettiin Ruotsissa!
- Leevi Selänne: uusi joukkue!
- Jokerien ex-supertähti hylkäsi sopimustarjouksen – maisema vaihtuu!
- Liiga-supertähti tekee paluun!
- HS: Jere Karalahden tapauksesta uutta tietoa
- Miro Heiskanen teki historiallisen tempun NHL:ssä – tätä ei ole nähty 18 vuoteen!