Suomen kenraaliharjoitus ennen World Cupia oli kaksijakoinen. USA rankaisi Leijonien virheistä ja johti puolivälissä jo 3-0. Suomi kuitenkin petrasi päätöserässä kavennettuaan eroa kahdella maalilla. Se ei kuitenkaan riittänyt Yhdysvaltojen otettua voiton numeroin 3-2. Positiivista oli, että Patrik Laine sai vihdoin maalihanansa auki.

Pahin mahdollinen alku

Suomen ottelu alkoi painajaismaisesti USA:n rankaistua jo minuutin pelin jälkeen. Maalivahti Pekka Rinteen yllätti tarkalla laukauksellaan TJ Oshie suoraan Ryan Keslerin syötöstä. Kakkossyöttöpiste merkittiin puolustaja Ryan McDonaghille.

Vaikeudet jatkuivat neljän minuutin kohdalla Mikael Granlundin koukattua itselleen rangaistuksen. Yhdysvaltojen vyöry ylivoimalla oli kova, mutta laukauksia ei juurikaan tullut. Yhden James Van Riemsdykin rysty-yrityksen Rinne pysäytti näppärästi maalin edustalta. Näin Leijonat selvisi ensimmäisestä alivoimastaan kunnialla.

Suomi sai ensimmäisen mainoskatkon jälkeen hyvää pelivaihdetta päälle ja loi pientä painetta USA:n maalille. Sebastian Aho avasi Valtteri Filppulan hyvin oikealta laidalta vapaaksi ja suomalaissentteri laukoi päin maalivahti Jonathan Quickia. Quickista kiekko palasi Rasmus Ristolaiselle, joka koitti avata hanat vanhainaikaisella. Yritys oli hyvä, muttei uponnut vastustajan verkkoon.

Seuraavassa tilanteessa Ristolaisen kiekonmenetys keskialueella oli maksaa Suomelle toisen takaiskun. Onneksi Rinne onnistui pysäyttämään Van Riemsdykin läpiajon.

Kun avauserää oli kuusi minuuttia jäljellä, Patrik Laine oli todella lähellä tuoda Suomen tasoihin. Rannelaukaus oli hyvä ja vain ylärima pelasti USA:n.

Suomi sai vielä ensimmäisen erän loppuun ensimmäisen ylivoimansa, kun Kesler sai mennä huitomisesta penkille miettimään tekosiaan. Leijonat sai hyvin myllyn pyörimään, mutta Quick maalilla piti USA:aa pystyssä.

Vielä erän loppuhetkillä Olli Määtän kiekonmenetys aiheutti kauhunhetkiä Suomelle, varsinkin, kun sen seurauksena läpiajoon vapautui pelätty Patrick Kane. Määttä sai synninpäästön lopulta virheestään Rinteen pysäytettyä Kanen suunnitelmat maltillisella torjunnalla.

USA rankaisi virheistä kovalla prosentilla

Suomi joutui heti toisen erän alkuun alivoimalle. Jäähyn sai Laine, joka joutui koukkimaan läpiajoon yrittänyttä vastustajaa. USA haki ylivoimallaan useita laukauksia viivalle Dustin Byfuglienin pommia varten, mutta Rinne nappasi nämä kudit kerta toisensa jälkeen. Vaarallisin tilanne nähtiin ylivoiman loppupuolella, kun Max Paciorettyn terävä rannelaukaus kilahti tolppaan.

Jäähyn Suomi kesti, mutta pian sen jälkeen omissa soi. Ensimmäisen maalin syöttänyt Kesler pääsi naulaamaan 2-0-osuman Blake Wheelerin tarjoilusta. Toisen syöttöpisteen sai hetki sitten tolppaa kilautellut Pacioretty.

USA:n paine vain kasvoi 2-0-maalin myötä. Lisää oli pian tulossa. 25. minuutin kohdalla John Carlson vapautti Derek Stepanin syötöllään läpiajoon, ja hyökkääjän matala rannelaukaus lisäsi eron jo kolmeen maaliin.

Kolmannen takaiskun jälkeen Suomi sai toivoa kavennukseen ylivoiman myötä. Rangaistusaitioon poikittaisesta mailastaan joutui puolustaja Jack Johnson. Leijonien ylivoima oli tälläkin kertaa tehoton. Pian jäähyn loputtua vaara kuitenkin jatkui, kun Laine purjehti Yhdysvaltojen pelaajien välistä kohti Quickia. Laukaus kohdistui lopulta päin ja sama tilanne säilyi.

Pienen tyhjäkäynnin jälkeen Suomi sai vielä toisen erän lopussa yhden ylivoiman David Backesin saatua estämisestä rangaistuksen. Ylivoiman ensimmäiset 30 sekuntia eivät vielä tulosta tuottaneet, joten tauolle lähdettiin 3-0-johdossa.

Kiri alkoi liian myöhään

Kolmannen erän alussa Suomi sai vielä muutaman laukauksen aikaiseksi, mutta tulosta ei tälläkään ylivoimalla syntynyt. Lisämahdollisuus kuitenkin siunaantui jo kymmenen minuuttia myöhemmin Justin Abdelkaderin kampituksen myötä.

Nyt sitä tulosta sitten tuli, kun Laine löi rautaisella rannelaukauksellaan 3-1-kavennuksen. Tarkka kuti upposi etukulmasta suoraan USA:n maalin ylänurkkaan. Syötön antoi Sami Vatanen.

Kavennus herätti Suomen pelin uuteen eloon ja seuraavan kerran Quick yllätettiin neljä minuuttia ennen loppusummeria. Ristolainen loi esityön, josta Jussi Jokinen pääsi ohjaamaan puolustajan laukauksen verkkoon.

Suomi sai viimeisellä kaksiminuuttisella vielä mahdollisuuden hakea tasoitusta ylivoimalla, kun Ryan Suter vippasi kiekon katsomoon. Myös maalivahti lähti tässä vaiheessa kohti vaihtopenkkiä. Yhdysvallat kuitenkin kesti paineen ja poistui voittajana lukemin 3-2.