Murskatappion kokeneen Tšekin valmentaja pettyi: ”Jäällä oli vain yksi joukkue”
Kuva: Getty Images
Tšekki lähti haastamaan turnauksen ennakkosuosikkia Kanadaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelatussa joukkueiden avausottelussa. Peli eteni kuitenkin täysin Kanadan suunnitelman mukaisesti. Ensimmäisen erän jälkeen taululla olivat jo tylyt 3-0-lukemat.
Tšekin päävalmentaja Josef Jandač tunnusti, ettei hänen suojateilleen jäänyt ottelussa juuri mitään mahdollisuuksia.
– Tästä pelistä ei ole löydettävissä juuri mitään positiivista. Ehkä ensimmäiset kymmenen minuuttia. Sen jälkeen jäällä oli vain yksi joukkue, valmentaja sanoi tšekkiläisellä hokej.cz -sivustolla.
Jandač kertoi, että joukkue yritti toteuttaa samanlaista pelisuunnitelmaa, jolla Team Europe onnistui yllättämään Yhdysvallat turnauksen avausottelussa. Kanadan tähtisikermää ei olisi missään tapauksessa saanut päästää karkumatkalle jo ottelun ensimmäisessä erässä.
– Tiesimme, että pelaamme maailman parasta jääkiekkojoukkuetta vastaan. Halusimme pelaajiemme pelaavan sisukasta jääkiekkoa, mutta valitettavasti epäonnistuimme.
– Emme onnistuneet edes tulemaan vihaiseksi, tai tekemään mitään muutakaan, valmentaja tuskasteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- Nuoret Leijonat kävi lähellä jättipottia – nämä hopeajoukkueen pelaajat ovat mukana tänäkin vuonna
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Muistatko? Nuorten Leijonien MM-kultajoukkue vilisi nykyisiä NHL-tähtiä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen