World Cup käyntiin jymypaukulla – Eurooppa tyrmäsi USA:n 3-0!
Kuva: Getty Images
Jääkiekon World Cup polkaistiin käyntiin Yhdysvaltojen ja Euroopan yhdistelmäjoukkueen välisellä ottelulla. Euroopan joukkuetta pidettiin etukäteen turnauksen heikoimpana, mutta se osoittikin, ettei tulevien vastustajien kannata aliarvioida sitä.
Turnauksen ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun ottelua oli pelattu reilut neljä minuuttia. Nopeasti hyökänneen Euroopan joukkueen Marian Gaborik luisteli itsensä vapaaksi Yhdysvaltojen maalin edustalle, jonne hän sai nappisyötön Frans Nielseniltä. Gaborik ei erehtynyt, vaan vei Euroopan joukkueen 1-0-johtoon.
Euroopan joukkue tuplasi johtonsa toisen erän alkuun. Yhdysvallat möhli hyökkäyspäässä pahanpäiväisesti, minkä seurauksena Leon Draisaitl ja Nino Niederreiter pääsivät kahdestaan Yhdysvaltain maalivahtia Jonathan Quickia vastaan. He namuttelivat Euroopan joukkueelle 2-0-johdin Draisaitlin toimisessa maalintekijänä.
Erän lopussa Yhdysvallat sai lisää lunta tupaan, kun Pierre-Edouard Bellemare ohjasi Jannik Hansenin vedon Quickin selän taakse. Niinpä erätauolle lähdettiin Euroopan joukkueen johtaessa jo 3-0.
Kolmannen erän ainoat tilastomerkinnät olivat lopulta jäähyjä, joten ottelu päättyi suureksi yllätykseksi Euroopan joukkueen selvään 3-0-voittoon. Yhdysvalloille tappio tarkoittaa sitä, että sen on käytännössä voitettava kaksi muuta alkulohko-otteluaan päästäkseen jatkoon.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kärpät teki nyt suuren ratkaisun – ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: Jokereiden mitta täyttyi – jättiratkaisu vireillä!
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen

- Patrik Laineen ympärillä on nyt jotain pahasti pielessä – Urheilucastilta raju väite
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa