Tšekin tulevaisuus ei näytä valoisalta – ”Meidän on pakko löytää keinot”
Kuva: Getty Images
Tšekki oli ennakkoon yksi World Cupin heikoimmista joukkueista. Ei siis ollut yllätys, että joukkue jäi alkulohkoon. Hieman lohtua tšekkiläisille toi kuitenkin merkityksetön USA-ottelu, jossa slaavit kaatoivat Yhdysvallat lukemin 4-3.
Puolustaja Andrej Šustr käänsi ottelun jälkeen katseen jo tulevaisuuteen.
– Tšekkiläisen jääkiekon tulee jatkaa kehittymistään. Meidän täytyy todella miettiä, kuinka pärjäämme jatkossa World Cupin ja MM-kisojen kaltaisissa turnauksissa, Šustr sanoi lehdistölle ottelun jälkeen.
Vaikka USA-ottelu oli molemmille jo jatkohaavensa kuopanneille joukkueille merkityksetön, oli ottelun voittaminen tšekkiläisille tärkeää.
– On iso asia meille, että pystyimme voittamaan tämän ottelun. Emme ole pelanneet hyvin, mutta nyt edustimme maatamme kunnialla.
– Olemme todella onnellisia, Šustr sanoi.
Tšekkiläisen jääkiekon tulevaisuus ei näytä juuri nykyhetkeä ruusuisemmalta. Aikuisten arvokisojen lisäksi menestystä ei ole tullut myöskään junioreiden puolelta, mikä on tietenkin erittäin huolestuttava merkki.
– Meidän täytyy keksiä keinot, joilla saamme entistä enemmän pelaajia NHL:ään. Tällaisissa tilanteissa meidän on vain motivoitava toisiamme.
– Jotkut maat, kuten Ruotsi ja Kanada, ovat karanneet selvästi. Meillä on todella paljon töitä tehtävänä, että saisimme heidät kiinni, puolustaja myönsi.
Leijonat.com/Otto Palojärvi, Toronto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterä täräytti kaksi asiaa, joissa Suomi oli USA:ta parempi: ”Saako noin sanoa?”
- USA murskasi Naisleijonat – Tero Lehterä: ”Se näytti 40 minuutin pesukoneohjelmalta”
- Patrik Bartosak nöyryytti TPS:ää – teki samalla upean ennätyksen
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – mestarivahti tekee paluun
- Lehtitieto: Jukurit teki yllättävän kaappauksen hyökkäykseen!