Rasmus Ristolaiselle jättimäinen diili Buffalo Sabresiin
Kuva: Getty Images
Suomen ykköspuolustajiin lukeutuvan Rasmus Ristolaisen jatkosopimusneuvottelut Buffalo Sabresin kanssa matelivat todella pitkään.
Lopulta jatkosopimus kuitenkin syntyi aivan NHL-kauden kynnyksellä, kun Ristolainen allekirjoitti seuransa kanssa huiman kuusivuotisen jatkosopimuksen.
Buffalolainen radiokanava WGR 550 kertoi asiasta verkkosivuillaan ja samalla vahvisti 21-vuotiaan Ristolaisen vuosipalkan nousevan noin 5,4 miljoonaan dollariin.
Kaikki muuttui yhdessä hujauksessa
Vielä muutama tunti ennen sopimuksen julkaisua, samainen WGR-radiokanava kertoi Ristolaisen ja Sabresin näkemyseron olevan vuositasolla 500 000 dollaria. Sabres oli tarjonnut Ristolaiselle 5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, kun taas TPS-kasvatin leiri oli liikkunut 6 miljoonasta dollarista 5,5 miljoonaan dollariin. Näkemysero oli siis kokonaisuudessaan muhkeat 3 miljoonaa dollaria ja esimerkiksi suomalaistoimittaja Sami Hoffrén totesi Twitter-tilillään, ettei sopua olla löytämässä aivan heti. Lopulta Sabres kuitenkin nöyrtyi ja tuli vuosipalkkatarjouksessaan melkoisesti vastaan. Ristolainen oli sivussa joukkueen harjoituksista torstaista saakka, mutta hänen odotetaan olevan joukkueensa kokoonpanossa torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa, kun Sabres isännöi Montreal Canadiensia.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan