Kommentti: Olli Määttä – mitä tapahtui Suomen lupaavimmalle puolustajalle?
Kuva: Getty Images
Olli Määttä oli vielä muutama vuosi sitten kaikkien huulilla. Hänestä haettiin suomalaispuolustajien uutta johtajaa Kimmo Timosen ja kumppaneiden jälkeen.
Pittsburgh Penguins varasi OHL:n London Knightsissa loistaneen Määtän riveihin vuonna 2012, ensimmäisellä varauskierroksella.

Asia, josta ei uskalleta puhua
Tässä kohtaa tekstiä päästään aihealueelle, josta kovinkaan moni – mukaan lukien allekirjoittanut – ei haluaisi tai edes uskalla puhua. Faktoja ei voi kuitenkaan kiistää ja Olli Määtän kohdalla fakta oli se, että syksyllä 2014 suomalaispuolustajalla todettiin syöpäkasvain kilpirauhasessa. Lääkärit ennakoivat Määtälle noin kuukauden poissaolojaksoa, mutta hän palasi kaukaloihin vain kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen.”Ja ehtipä aikaa kulua jopa reippaan kuukauden verran, kunnes tuli seuraava vastoinkäyminen.”Valtaisat vastoinkäymiset kuitenkin jatkuivat. Ensiksi tuli määrittelemätön ylävartalovamma, sitä seurasi sikotauti ja lopulta kausi päättyi ennenaikaisesti olkapäävammaan. Otteluita tilille kertyi ainoastaan 20 ja tässä kohtaa moni pelkäsi täysin aiheellisesti suomalaisen uran puolesta. Määttä kuitenkin nousi sisua uhkuen ja palasi kaukaloon kaudella 2015-16. Ja ehtipä aikaa kulua jopa reippaan kuukauden verran, kunnes tuli seuraava vastoinkäyminen. Minnesota Wildin Nino Niederreiter taklasi Määtän vaihtoaitioluukun väliin, mistä seurauksena oli luuruhjeita. Paljon vakavamminkin olisi kuitenkin voinut käydä, joten todella pelottavasta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.
Ovatko vastoinkäymiset tuhonneet NHL-uran?
Okei, otsikko saattaa olla hieman kärjistävä. Olli Määttä on edelleen NHL-tason pelaaja. Mutta se on kärjistävä täysin syystä – nyt nimittäin puhutaan kaverista, josta olisi voinut tulla yksi NHL:n parhaista kahden suunnan puolustajista. Ja kaiketi voi vieläkin tulla, mutta kovin hyvältä tilanne ei näytä. Jo nimittäin viime kaudella oli havaittavissa, ettei Määttä ollut enää se sama vanha itsensä. Ajoittain hän löysikin itsensä jopa katsomon puolelta, joskin saatuaan uuden mahdollisuuden pudotuspeleissä, hän käytti sen kohtuullisen vakuuttavasti hyväkseen. Mutta nyt on taas uusi kausi ja uudet kujeet. Vaan Määtän kohdalla laskusuhdanne ikävä kyllä jatkuu. Useat eri pohjoisamerikkalaiset asiantuntijat ovat todenneet 22-vuotiaan JYP-kasvatin olevan yksinkertaisesti liian hidas ja näinhän se on ollut. Ja sitten, kun vierelle ei olla löydetty Ben Lovejoyn lähdön jälkeen oikeanlaista pelikaveriakaan, ovat Määtän osakkeet romahtaneet.Seuraavaksi katsomoon?
Penguinsin osalta kautta 2016-17 on nyt takana neljä ottelua. Tuon neljän ottelun aikana Määttä on nähnyt peliaikansa hupenevan 15-18 minuutista 12-13 minuuttiin.
”Fakta on se, että ei Penguins tee tällä hetkellä Määtällä yhtään mitään kaukalon puolella.”Karu tosiasia onkin se, että nuori suomalainen on menossa tällä hetkellä katsomoa kohti. Takana vaanii nimittäin ikätoveri Derick Pouliot. Ja fakta on se, että ei Penguins tee tällä hetkellä Määtällä yhtään mitään kaukalon puolella. Hän ei tee tehopisteitä, tehotilasto on pakkasella, kaksinkamppailutilanteet menevät vastustajille ja jalka ei yksinkertaisesti riitä. Oikeastaan tämä oli nähtävissä jo World Cupissa, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan Määttä oli yksi Suomen heikoimmista puolustajista. Jos sitä suoritusta verrataan esimerkiksi Sotshin olympialaisiin vuonna 2014, on kuilu valovuosien mittainen, negatiivisessa mielessä. Valitettavasti. Lohdullista tässä kaikessa on se, että Määttä on vasta 22-vuotias. On siis paljon mahdollista, että hän saa uransa takaisin oikeille raiteille. Samaan aikaan on todettava kuitenkin pelonsekaisin tuntein, että niin ei välttämättä käy. NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!