Kommentti: Onko Suomen maajoukkue tärkeämpi kuin oma seura?

Kun Nuorten Leijonien leiriryhmä nimettiin, puuttui listasta yksi oleellinen nimi. Aleksi Saarela oli päättänyt jättää leirityksen ja samalla myös vuodenvaihteen MM-turnauksen väliin.
Päätös on täysin ymmärrettävä, sillä Saarela on kärsinyt tällä kaudella loukkaantumisista ja on päässyt Liigassakin pelaamaan vain 16 ottelua. Saarelalla on jo takataskussaan tulokassopimus Carolina Hurricanesin kanssa, joten hänellä ei ole siinä mielessä enää mitään todistettavaa.
Luonnollisesti Suomestakin löytyy varmasti ihmisiä, jotka eivät tätä päätöstä sulata, sillä heidän mielestään Suomen maajoukkueessa pelaaminen on kunnia asia. Näinhän asia totta kai on, mutta jokainen pelaaja tekee omat ratkaisunsa edustamisestaan.
Ulkoilmaottelut kärsivät poissaoloista
Ilveksen ja Tapparan välinen ulkoilmaottelu pelataan 16.12 ja Ilveksen ja HIFK:n välinen ottelu heti seuraavana päivänä. Tapparasta ja HIFK:sta on valittu pelaajia ensi viikolla pelattavaan EHT-turnaukseen.
Erityisesti Tapparan kohdalla puhutaan kovista menetyksistä, kun kokoonpanosta puuttuu muun muassa pistepörssin kärjessä oleva Henrik Haapala sekä puolustaja Valtteri Kemiläinen. Myös HIFK:n kohdalla Teemu Erosen ja Roope Hintzin poissaolot sattuvat.
Pelaajat valittiin EHT-turnaukseen ja Suomen maajoukkueeseen, joten heidän poissaoloilleen on tällöin enemmän kuin hyvä syy. Kuitenkin otteluihin osallistuvat katsojat olisivat varmasti halunneet nähdä seuransa huippupelaajat tositoimissa.
Suomessa tilanne ei sentään ole vielä samanlainen kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, jossa seuran johtohenkilöt ovat kovin varautuneita päästämään pelaajiaan maajoukkuetehtäviin. Siellä pelaajat ovat osa bisnestä ja seurajohto ei halua pelaajien loukkaantuvan maajoukkueen mukana.
Loppujen lopuksi jokaisen pelaajan unelma on edustaa Suomea maajoukkuetasolla. Silloin seura vain yksinkertaisesti jää toiseksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!