Kommentti: Hätähuutoon vastattiin – vahvistukset muuttivat JYPin suunnan
Kuva: Juha Tamminen
JYPiä povattiin joidenkin papereissa ennakkoon SM-liigan suurimmaksi mestarisuosikiksi. Vaisusti sujunut syyskausi viittasi kuitenkin jo siihen, että pudotuspelipaikkakin olisi vaarassa – toisin kuitenkin kävi.
JYP löysi joulukuussa jälleen voittamisen kulttuurin. Vaisusti esiintynyt hurrikaaniryhmä on voittanut edelliset neljä otteluaan, ja se on noussut jo mukaan taistoon suorasta pudotuspelipaikasta.
On ollut koko ajan nähtävillä, että todella tasaisessa sarjassa tehdään muutamalla voitolla ihmeitä – niin kävi JYPin kohdalla. Joukkue on noussut pudotuspeliviivan alapuolelta jo kahdeksanneksi, eikä matkaa sarjassa viidentenä olevaan, ottelun vähemmän pelanneeseen HIFK:iin ole enää kuin kaksi pistettä.
Mutta miten tässä näin pääsi käymään? Halusivathan JYPin kannattajat vielä hetki sitten eroon päävalmentaja Marko Virtasesta.
Jos joku nousee pohjilta, se on JYP
Syy on liiankin yksinkertainen: JYPin potentiaali on ollut koko ajan tiedossa, mutta joukkueesta ei olla saatu läheskään parhaita tehoja irti. Joukkue muuttui viime kaudesta valtavasti, maalivahtipelaaminen on ollut ajoittain epävarmaa, eikä kokeneet hankinnatkaan ole pelanneet odotetulla tasolla. Nyt monet asiat ovat kuitenkin toisin. Seuran maalilla lainasopimuksella pelaava Juho Olkinuora on ollut loistava. SaiPasta lainalla oleva Olkinuora on torjunut JYPille vain voittoja, eikä seura varmasti haluaisi enää luopua tästä pelaajasta. Tämän lisäksi seuran hyökkäyspelistä on pitänyt maalien muodossa huolta nuori Antti Suomela. Jyväskyläläisjoukkueen kultakypärä on tehnyt kuluvalla kaudella 15 maalia, jolla hän sijoittuu koko SM-liigan maalipörssissä kolmanneksi.Siirtomarkkinoilta täysosuma
JYPin hyökkäyskalusto tarvitsi auttamatta lisää maalintekovoimaa ja sitä seura myös sai. Joukkue haki siirtomarkkinoilta mielenkiintoisen nimen, kun slovakkihyökkääjä Michel Miklik, 34, siirtyi joukkueeseen loppukauden kattavalla sopimuksella. Miklikistä oli alkujaan vaikea odottaa mitään sateentekijää, mutta ainakin alku seurassa on osoittanut tämän väitteen vääräksi. Joukkuekaverinsa sanoin ” uusi kaveri vaikuttaa olevan ihan liekeissä”, kun kahteen ensimmäiseen SM-liigaotteluun on syntynyt peräti neljä maalia. Miklik onkin kahden ottelun jälkeen enää kolmen maalin päässä seuran toisiksi parhaan maalintekijän tittelistä. Kiekollista peliään rutkasti parantanut JYP ilmoittautuukin talvella mukaan taistoon suorasta pudotuspelipaikasta. Energistä ja työteliästä kiekkoa nähdään taas Jyväskylässä, eikä kevään peleissä tämä joukkue ole enää kenellekään mieluinen vastustaja.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta