Mediajätti listasi huomiotta jääneet tulokkaat – Mikko Rantanen on tullut jäädäkseen

Yhdysvaltainen kiekkosivusto Bleacher report listasi kymmenen NHL:n tulokasta, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Suurin osa medioiden jutuista tulokkaisiin liittyen pohjautuu Auston Matthewsiin ja Patrik Laineeseen. Hieman näkyvyyttä on saanut myös muun muassa Columbus Blue Jacketsin puolustujalupaus Zack Werenski. Nämä kaikki kun tappelevat tosiaan vuoden tulokas -palkinnosta Calder Trophysta.
Vähemmälle huomiolle jääneiden tulokkaiden listalta löytyykin suomalaishyökkääjä Mikko Rantanen. Tällä kaudella AHL:stä NHL:n puolelle noussut pelaaja on vakiinnuttanut paikkansa Colorado Avalanchen miehistössä.
Rantanen ollut joukkueensa tärkeimpiä
Rantanen on viimeistellyt 32 otteluun kuusi maalia ja antanut 17 syöttöpistettä.
Miksi hänet on unohdettu? Avalanchen uudelleenrakentaminen on ollut sekasortoista. Kurjan puolustuspelaamisen takana maalivahtikaksikon torjuntaprosentti on ollut 90 prosentin tienoilla. Myös joukkueen tehokkaimmat hyökkääjät ovat pitkälti vaikuttaneet vain läsnäolollaan.
Mitä Rantanen on tehnyt? Colorado on edennyt suomalaishyökkääjän suhteen hitaasti. AHL:ssä huimasti kehittynyt Rantanen teki viime kaudella 52 otteluun 60 tehopistettä. Tällaista ei tapahdu kuitenkaan enää, sillä hän on NHL:n puolella joukkueensa kolmanneksi tehokkain hyökkääjä, edellään vain Nathan MacKinnon ja Matt Duchene.
Lähde: Bleacher report
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi