SM-liigapelaajan ura päättyi aivotärähdykseen – taklaaja kertoi IS:lle, miten kaikki tapahtui
Viime kausi jäi KalPan Antti Halosen uran viimeiseksi jääkiekon SM-liigassa. 34-vuotias pelaaja loukkasi itseään vuosi sitten, kun hän sai Pelicans-hyökkääjä Vili Sopasen kyynärpäästä päähän.
Ottelun jälkeen Sopanen sai kahden ottelun pelikiellon.
– Lähdin hakemaan tilanteessa kiekkoa eli olin kiekoton pelaaja enkä siis taklattavissa. Sitten sain kyynärpään naamaani. Kukin voi miettiä itse, millainen tilanne oli, Halonen totesi IS:lle.
IS tavoitti tällä viikolla Sopasen puhumaan tuoreeltaan asiasta. Tilanne olikin edelleen miehellä tarkassa muistissa.
– Siitä tilanteesta voin vain sanoa, ettei se missään nimessä ollut tahallinen homma. Pääsin aloituksen jälkeen ekana kiekolle, enkä edes nähnyt tarkalleen mistä päin Halonen tuli siihen tilanteeseen. Yritin suojata kiekkoa ja tehdä tilaa, ei sen kummempaa. Olkavarteni osui häntä päähän, mutta se ei ollut tarkoitukseni, Sopanen kertoi.
– Jos joku väittää, että kohdistin sen tahallaan päähän, niin se on aika absurdia, hän jatkoi.
Sopanen kärsinyt itsekin aivotärähdyksistä
Itse tilanne ei enää Sopasen omatuntoa kolkuta, mutta eihän tällaiset uutiset ikinä mukavia ole. Sopanen tietää mistä puhuu, sillä hän on itsekin kärsinyt kovista aivotärähdyksistä.
– Toivon Haloselle tietysti kaikkea hyvää jatkoon. Toivottavasti oireet eivät jää päälle. Itsellä on aika paljon kokemusta noista ja varsinkin jos oireet jäävät siviiliin, niin ne ovat tosi ikäviä hommia, Sopanen sanoo.
Ilta-Sanomien alkuperäisuutisen pääset tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?