Uutispommi: Sami Vatanen voi jättää ensi kauden jälkeen NHL-seuransa – syynä uusi laki

Kaliforniassa asetettu uusi työntekoa koskeva laki vaikuttaa isosti myös ammattiurheilijoiden sopimustilanteeseen.
Kalifornian osavaltio otti käyttöön lain, jonka mukaan henkilökohtaiset työsopimukset voivat kestää jatkossa vain seitsemän vuotta. Mikäli työntekijä on työskennellyt saman työnantajan alaisuudessa pidempään, voi hän uuden rajan ylitettyään purkaa tuosta vain sopimuksensa.
Tarkka lakiselvitys menee näin:
Pykälä 2855 rajoittaa kaikki henkilökohtaiset työsopimukset maksimissaan seitsemään vuoteen. Mikäli siis yksilö allekirjoittaa Kaliforniassa esimerkiksi kahdeksan vuoden mittaisen sopimuksen, on hän seitsemännen seurassa viettämänsä vuoden jälkeen vapaa joko kunnioittamaan sopimustaan tai hakemaan itselleen uuden työpaikan.
Muutos näkyy heti myös NHL:ssä: Kaikista kolmesta kalifornialaisjoukkueesta (San Jose Sharks, Anaheim Ducks, Los Angeles Kings) löytyy useampi pelaaja, jotka ovat edustaneet samaaa seuraa yli seitsemän vuoden ajan. Sopimuksen purkuun riittää, että pelaaja on pelannut esimerkiksi sopimuksensa aikana AHL:ssä.
Vatanen lähimpänä rajaa
Suomalaispelaajista lain muutos voisi vaikuttaa Anaheim Ducksin puolustaja Sami Vataseen. Kun mukaan otetaan ensimmäinen lainavuosi JYPissä, on pakki pelannut NHL-seuran alaisuudessa jo kuuden vuoden ajan.
Mikäli Vatanen yhtäkkiä haluaisi, voisi hän jättää ankkalauman jo ensi kauden päätteeksi. Suomalaisella on alun perin sopimus Ducksin kanssa aina kauteen 2019-2020 asti.
Lakimuutoksella on tosin vielä varsin teoreettinen vaikutus pelaajien arkeen. Muut NHL-seurat tuskin katsovat hyvällä, jos pelaaja yhtäkkiä jättää työnantajansa ilman mitään syytä.
Lakimuutos saattaa toimia pelaajalle, joka on jäänyt jumiin omassa NHL-seurassaan. Mikäli peli ei kulje, eikä NHL-seura anna toivottua roolia, saattaa tulevaisuudessa epätoivoinen pelaaja hyödyntää lakimuutoksen ja hakea uuden alun uralleen lakipykälän turvin.
Suomessa uudistuksesta uutisoi ensimmäisenä NHLSuomi.com-sivusto.
Lähteet: SB Nation, Fangraphs
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”