Suomalainen NHL-lupaus valitsi SM-liigan: ”Tämä on mun sarja”
Vaasan Sportin puolustajalupaus Robin Salo kuuluu ensi kesän NHL-varaustilaisuuden kuumimpiin suomalaisnimiin.
Nuoren Sport-kasvatin on ennakoitu menevän varaustilaisuudessa jo avauskierroksen tuntumassa. Salo on arvioitu ennakkolistauksissa eurooppalaisten pakkien kärkijoukkoon.
Puolustaja teki jo ennen varaustilaisuutta ison päätöksen, kun pakki solmi jatkosopimuksen Sportin kanssa. Vaikka moni kollega on siirtynyt jo nuorena Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin, näkee Salo SM-liigan olevan paras paikka kehittyä.
– Mulla ei ole kiire mihinkään. Koen, että olen kehittynyt hyvin täällä. Haluan pelata myös jatkossa liigassa, Salo kertoo Leijonat.comille.
Pelaaminen Vaasassa maistuu. Salo pelaa illasta toiseen isossa roolissa SM-liigajoukkueen pakistossa. Sen myötä juniorisarjat tai farmi ei kiinnostanut nuorukaista.
– Olen saanut hyvin vastuuta jengissä. Liiga on nyt mun sarja. En halua lähteä riskeeraamaan mitään – koen, että pystyn kehittymään parhaiten täällä, Salo kiteyttää.
Mitä osa-alueita pakin pitää vielä kehittää NHL:ää varten? 18-vuotias kiekkolupaus näkee oman osaamisensa realistisella tavalla.
– Luisteluun pitää saada kehitystä. Maailman huippu on vielä kaukana. Siinä pelissä pitää pysyä mukana. Tarvitsen myös voimaa vielä lisää.
Vaasassa on tarjolla hyvä ympäristö oppia ammattilaiskiekkoilijan arkea. Valmentajat Tomek Valtonen sekä Petri Karjalainen ovat maineeltaan hyviä nuorten pelaajien kehittäjiä.
– Tekee hyvää, että saa paljon peliaikaa. Samalla on tärkeää uskaltaa kokeilla ja pelata – ettei vedä pelkästään varmistellen. Valmennukselta tulee joka päivä jotain pieniä ohjeita, jotka auttavat oman pelin kehittämisessä, Salo kiittelee.
Lue myös: Matkalla NHL:ään: SM-liigan superlupaus loistaa otsikoilta piilossa – ”Erinomainen pelaaja”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jokereista tuttu pistetykki viritteli siirtoa Liigaan – uusi joukkue selvisi nyt!
- Lähde: Ruotsalaislaituri siirtyy Liigaan – takoi monsteritehot junnuliigassa
- Liiga-valmentajalta kritiikkiä omalle seurajohdolle: ”Yritetty sitä ja tätä”
- Nyt puhuu Olli Jokinen! Vastaa julkisuudessa pyörineeseen kovaan väitteeseen
- Liiga-seurojen pelaajabudjetit julki – tämä joukkue otti isoimman harppauksen
- HS: Kristian Näkyvä palaa Liigaan 11 kauden tauon jälkeen!
- Kultaleijona Mikko Lehtonen rustasi uuden sopimuksen!
- Jokerien mestarivahti löysi uuden joukkueen!
- Liiga-seura rysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta!
- Lauri Marjamäki: uusi sopimus!
- Kultaleijona Mikko Lehtonen rustasi uuden sopimuksen!
- Liiga-seura rysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta!
- MTV: Rikard Grönborgin tilanteesta iso paljastus