Kommentti: Härskiyden huippu – miksi SM-liigan kriisiseura yrittää kusettaa omia kannattajiaan?
Kuva: Juha Tamminen
SM-liigaseura Rauman Lukon keskiviikkoinen toiminta hakee röyhkeydessä vertaistaan.
Lukko tiedotti aamupäivästä päästäneensä joukkueen ykkössentterin Aaron Gagnonin pois seurasta. Kanadalaistähti purki sopimuksensa raumalaisryhmän kanssa ”yhteisymmärryksessä”.
On ymmärrettävää, että nykyisellä sarjasysteemillä SM-liigan jumboksi jämähtänyt seura yrittää minimoida loppukauden kulut myymällä osan parhaista pelaajistaan muualle.
Gagnon kuuluu niihin pelaajiin, jotka nauttivat seurassa isoa palkkaa, eivätkä tämän kauden otteet olleet odotettuja. Samalla kyseessä oli seuran yksi parhaita pelaajia. Johtotähtiä, jonka varaan joukkue rakensi tälläkin kaudella hyökkäystään.
Erikoiseksi tilanteen teki tapa, jolla Lukko asiasta tiedotti. Gagnonin lähtö oli muotoiltu muotoon, josta vaihtoehtoista totuutta ajoittain luritellut Donald Trumpkin olisi kateellinen.
– Meillä on vielä mahdollisuudet taistella tulevan kevään pudotuspelipaikasta, joten haluamme viestittää sekä joukkueelle että katsojille, että puheet tyhjennysmyynnistä kohdistukoon nyt muualle kuin Rauman Lukkoon, Rauman Lukko Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ari Salmi kertoi seuran virallisessa tarinassa.
Kommentti on uskomaton. Se ei pelkästään maalaa mustaa valkoiseksi – se on samalla myös valtava keskisormi raumalaisseuran kannattajien suuntaan. Yhtäkkiä kärkipelaajan myyminen onkin joukkueen vahvistamista. Ikään kuin kukaan seuran ympärillä ei tajuaisi, mistä on oikeasti kysymys.
Niin kauan kuin SM-liiga on ollut suljettu, on kevään tullen nähty mitä erikoisempia pelaajakauppoja. Lukko ei ole todellakaan ensimmäinen eikä viimeinen seura, joka tekee näin. On eri keskustelun paikka pohtia sitä, miten SM-liigan pitäisi kehittää tuotettaan, jotta vastaavaa ei nähtäisi. Vai täytyykö tilannetta ylipäätänsä muuttaa lainkaan.
Sen sijaan se, miten asian kertoo, vaikuttaa paljon. Rauman Lukon kannattajaryhmä Raumam Boja kirjoitti keskiviikkoiltana ärhäkän tekstin seuran suuntaan. Eikä suotta.
Lukon keskiviikon tiedotteesta heräsi vain ajatus, ettei seura arvosta kannattajiaan tai yhteistyökumppaneitaan pätkän vertaa. Mikäli seura on tullut tulokseen, että kädet pitää nostaa pystyyn tammikuun lopussa, täytyy siitä olla kanttia kertoa rehellisesti.
Urheilubisnes on aina tasapainottelua talouspuolen ja urheilumenestyksen välillä. Joskus on järkevää satsata tulevaisuuteen hetkellisen menestyksen hinnalla. Jokainen kausikortin ostanut katsoja tietää nykyisin, että mikäli kaudesta tulee sysimusta, nähdään keväällä yleensä enemmän nuoria pelaajia kokoonpanossa.
Valehtelu ja asioiden vääristely on kuitenkin koko kiekkoyhteisön arvojen rajua aliarvioimista. Siihen yhdelläkään suomalaisella urheiluseuralle ei ole varaa.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”