Vedonlyöntiyhtiö: HIFK siirtyy pelaamaan Hartwall-areenalle?

Jokerien entinen pääyhteistyökumppani, kansainvälinen vedonlyöntiyhtiö NordicBet kertoo tiedotteessaan, ettei helsinkiläisjoukkueen jatko KHL:ssä ole varmaa.
Tämä tieto tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, sillä Jokereiden ja KHL:n jatkosopimus oli tarkoitus julkistaa jo tammikuussa. Jatkosopimusta ei ole kuitenkaan julkaistu vieläkään ja huhut kertovat jatkon olevan vaakalaudalla.
– Olemme saaneet tietolähteeltämme vinkin, jonka mukaan HIFK harkitsee pelaamista Hartwall Arenalla siinä tapauksessa, että Jokerien KHL-seikkailu päättyisi tähän kauteen, paljastaa Betsson Groupin iGaming-asiantuntija Juha Kvist.
HIFK:n oma hallihanke, Helsinki Garden, nytkähti puolestaaan eteenpäin viime viikolla. Nyt edessä on asemakaavatyö, ja parhaassa tapauksessa rakennustyöt voisivat olla valmiina ensi vuosikymmenen alussa.
– Jos Jokerit ei pelaisi ensi kaudella lainkaan, nykyinen Nordenskiöldinkadun halli ei riittäisi palvelemaan yhden kiekkojoukkueen Helsingissä. Tällöin Stadin kingeille voisi olla luontevaa houkutella omia ennätysyleisöjään nykyistä isommalla areenalla, Kvist näkee.
Lähde: Nordicbetin tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kanadan MM-joukkueelle jymyvahvistus NHL:stä
- Sveitsin MM-joukkue julki – mukana NHL-tähtiloistoa
- HIFK:lta isoja sopimusuutisia – kiinnitti Liigan pistelingon
- Tshekin MM-joukkue julki! Mukana 13 maailmanmestaria – ja kolme pelaajaa Liigasta
- Tre Kronor julkisti hirmujoukkueen MM-kisoihin – neljä NHL-tähteä vastasi ”nej tack”
- Näkökulma: Kanadan jymyuutisella iso vaikutus – nyt ei MM-ryhmässä ole yhtä ainoaa turistia
- Jukka Jalonen teki sen – nämä maat nousevat jääkiekon MM-kisoihin
- Tässä TPS:n ensi kauden valmennustiimi sekä uusi urheilujohtaja!
- Sport värväsi tutun hyökkääjän Pohjois-Amerikasta: ”Ottanut isoja steppejä”
- No nyt! Kanada saa kaksi supervahvistusta MM-kisoihin
- Näin Mikko Rantasen ex-tutkapari Nathan MacKinnon kommentoi suomalaisen esitystä
- IL: Veli-Matti Savinainen siirtyy yllättävään Liiga-seuraan!
- Leijonille huonoja uutisia Montrealista – Patrik Laineelta karu paljastus
- Urheilucast: Leo Komarov jatkaa uraansa? Nämä kaksi Liiga-seuraa kintereillä
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Tässä Eemeli Suomen uusi joukkue!
- Micke-Max Åsten vaihtaa maisemaa!
- Mikko Rantanen lähetti Coloradon kesälomalle monsteritehoilla: ”Legendaarinen esitys!”
- Leijonat kohtaa EHT:lla Sveitsin – näillä ketjuilla otteluun
- No nyt! Kanada saa kaksi supervahvistusta MM-kisoihin