IS: SM-liigan floppijoukkue löysi uuden päävalmentajan – hyökkäyspäähän kaksi vahvistusta
Kuva: Juha Tamminen
SM-liigassa jumbona majailevan SaiPan ensi kauden päävalmentaja on Waltteri Immonen. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Lehtitietojen mukaan sveitsiläisen EV Zugin apuvalmentajana Immonen korvaa todennäköisesti SaiPan päävalmentajan tehtävissä nykyisin toimivan Ari Santasen.
Immonen on toiminut Zugissa viimeisen yhdeksän kauden ajan apuvalmentajan tehtävissä. 49-vuotias valmentaja kuuluu nykyään myös Suomen A-maajoukkueen valmennusryhmään.
Hyökkäyspää vahvistuu
SaiPan hyökkäys vahvistuu Ilta-Sanomien tietojen mukaan JYPin Anssi Löfmanilla sekä SaPKon Jonatan Tanuksella. Löfman on lukeutunut tällä kaudella JYPin tärkeimpiin pelaajiin, mutta ensi kaudeksi hän on palaamassa kasvattiseuraansa, josta hän lähti neljä kautta sitten. Tällä kaudella 29-vuotias hyökkääjä on viimeistellyt 35 otteluun tehot 5+14. SaPKosta saapuva Tanus on sen sijaan Tapparan kasvatti. 21-vuotiasta hyökkääjää on pidetty erittäin lupaavana ja hänen kautensa Mestiksessä on sujunut loistavasti. Tanus on tehtaillut 40 ottelussa peräti 50 tehopistettä (29+21).LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?