Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Patrik Laine on ollut harjoituksissa normaalisti jo pitkään, mutta hän ei edelleenkään kuulu joukkueen kokoonpanoon. Päävalmentaja Martin St. Louis ei pidä häntä edes vaihtoehtona.
Torstaina St. Louis vahvisti, ettei Laine paikkaa loukkaantunutta Josh Andersonia. Ilta-Sanomat kertoo, että taustalla on valmennuksen epäluottamus Laineen kykyyn kantaa vastuuta tällä kaudella.
Seuran GM Kent Hughes on käynyt tilanteesta suoraan keskustelut Laineen ja hänen agenttinsa Andy Scottin kanssa. Siirtorajalla Laineelle oli jo myönnetty lupa etsiä uutta seuraa, mutta kiinnostuneita joukkueita ei löytynyt.
Ratkaisuksi on syntynyt niin kutsuttu ”hiljainen sopimus”: Laine pysyy loukkaantuneiden listalla, vaikka on käytännössä pelikunnossa. Näin vältetään tilanne, jossa hän olisi terveenä katsomossa, mikä voisi heikentää hänen markkina-arvoaan ennen kesän vapaita markkinoita.
Ilta-Sanomat kertoo, että Laine on suhtautunut tilanteeseen ammattimaisesti. Hän harjoittelee normaalisti, matkustaa joukkueen mukana ja ylläpitää hyvää henkeä, vaikka rooli on poikkeuksellinen.
– Montrealista korostetaan, että Laineen asenne on kunnossa. Hän ei ole alkanut murjottaa tai myrkyttää joukkuetta. Hän jopa vitsailee ja pitää hauskaa harjoituksissa, vaikka tilanne on outo, IS:n NHL-kirjeenvaihtaja Teemu Suvinen kertoo.
– Laineen ei myöskään kannata kiukutella, koska tieto sellaisesta leviäisi nopeasti muihin seuroihin.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”

- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos