Pohjois-Amerikassa hämmästellään suomalaisen NHL-lupauksen taituruutta – ”Voi luoja, hän teki sen taas”
Kuva: Getty Images
Henrik Borgström on väläyttänyt uskomattomia taitojaan useaan otteeseen tällä kaudella. 19-vuotias suomalaishyökkääjä edustaa ensimmäistä kauttaan Denverin yliopistojoukkuetta, joka pelaa yhdysvaltalain yliopistosarjassa NCAA:ssa.
Borgströmillä on takanaan 30 ottelua, joissa hän on tehtaillut komeat tehot 21+15=36. Osa maaleista on syntynyt upeiden yksilösuoritusten jälkeen.
– Se on kuin ”voi luoja, hän teki sen taas”, Denverin päävalmentaja Jim Montgomery kuvaili CBS Denverille suomalaisen soolomaalejen jälkeistä tunnetta.
– Yleisö hiljenee kunnioituksesta sitä kohtaan, mitä he näkivät. Meidän penkki on taas kuin ”wow” ja itseluottamus nousee kattoon. Luulen myös, että se on todella lannistavaa toiselle joukkueelle, Montgomery jatkoi ylistämistä.
Borgstöm kerää ylistystä myös joukkuekavereilta
Suomalaishyökkääjän otteet keräävät kiitosta myös joukkuekavereiden suunnasta. – En ole koskaan pelannut hänen kaltaisensa kanssa. Hän on vain niin taitava ja tekee monia luovia ratkaisuja, Denverin Troy Terry ylisti. Borgström lukeutuu todellisiin NHL:n suomalaislupauksiin, sillä Florida Panthers varasi hänet viime vuonna varausnumerolla 23. Alta voit ihastella yhtä suomalaispelaajan taiturimaisista osumista.
#FlaPanthers Henrik Borgstrom's 20th goal of the season for @DU_Hockey ... another highlight-reel goal ... undresses *another* defender:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL