Mikkelissä nähtiin maanantaina tunteikkaat läksiäisjuhlat, kun kaksi SM-liigakonkaria lopetti pitkät uransa.

Aiemmin uutisoitiin, että ottelussa päättyi puolustaja Marko Kauppisen pitkä ura. Maanantaina selvisi myös, että kokenut Olli Sipiläinen lyö hokkarit naulaan.

Lähes 800 SM-liigapeliä pelannut Sipiläinen kuului useiden vuosien ajan sarjan nelosketjulaisten eliittiin. Monipuolinen raataja ehti voittaa urallaan kaksi SM-liigan mestaruutta.

Risto Dufvan luottosoturi pelasi SM-liigaurallaan Jukureiden lisäksi SaiPassa, JYPissä ja Lukossa. Ketterä-kasvatti tunnettiin kaukalossa sitkeänä raatajana, jonka yksi erikoisvahvuus oli mainio alivoimapelaaminen.

”Suomalaista urheilukulttuuria”

Kauppisen ja Sipiläisen uran viimeiset pelit huomioitiin Mikkelissä. Sarjanousijan fanit huomioivat kaksikkoa erityisesti kamppailun jälkeen.

Kannustus jäi myös päävalmentaja Dufvan mieleen.

– Loppu lämmitti erityisesti. Poikien urat saivat erittäin tyylikkäät loput. Ottelun lopussa oli poikkeukselliset fiilikset. Tämä on suomalaista urheilukulttuuria parhaimmillaan, Dufva kiitteli lehdistötilaisuudessa.