Upeat jäähyväiset! Kaksi SM-liigakonkaria lopettivat pitkät uransa herkissä tunnelmissa
Kuva: Juha Tamminen
Mikkelissä nähtiin maanantaina tunteikkaat läksiäisjuhlat, kun kaksi SM-liigakonkaria lopetti pitkät uransa.
Aiemmin uutisoitiin, että ottelussa päättyi puolustaja Marko Kauppisen pitkä ura. Maanantaina selvisi myös, että kokenut Olli Sipiläinen lyö hokkarit naulaan.
Lähes 800 SM-liigapeliä pelannut Sipiläinen kuului useiden vuosien ajan sarjan nelosketjulaisten eliittiin. Monipuolinen raataja ehti voittaa urallaan kaksi SM-liigan mestaruutta.
Risto Dufvan luottosoturi pelasi SM-liigaurallaan Jukureiden lisäksi SaiPassa, JYPissä ja Lukossa. Ketterä-kasvatti tunnettiin kaukalossa sitkeänä raatajana, jonka yksi erikoisvahvuus oli mainio alivoimapelaaminen.
”Suomalaista urheilukulttuuria”
Kauppisen ja Sipiläisen uran viimeiset pelit huomioitiin Mikkelissä. Sarjanousijan fanit huomioivat kaksikkoa erityisesti kamppailun jälkeen. Kannustus jäi myös päävalmentaja Dufvan mieleen. – Loppu lämmitti erityisesti. Poikien urat saivat erittäin tyylikkäät loput. Ottelun lopussa oli poikkeukselliset fiilikset. Tämä on suomalaista urheilukulttuuria parhaimmillaan, Dufva kiitteli lehdistötilaisuudessa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura