Suomalainen NHL-lupaus mukana yliopistosarjan huikeassa trillerissä – kausi päättyi mestaruusjuhliin!
Kuva: Getty Images
19-vuotias suomalaishyökkääjä Henrik Borgström on voittanut Yhdysvaltain yliopistomestaruuden. Hänen edustamansa Denver kukisti viime yönä Suomen aikaa Minnesota-Duluthin joukkueen maalein 3-2. NCAA:n mestaruusottelua seurasi paikan päällä huikeat 19 783 katsojaa.
Ottelun avauserä oli maaliton, mutta toisessa erässä alkoi Denverin sekä hyökkääjä Jarid Lukoseviciuksen show. 22-vuotias kanadalaishyökkääjä iski ensimmäisen viiden minuutin aikana kahdesti, vieden Denverin 2-0-johtoon. Tämän jälkeen Minnesota-Duluth sai tärkeän kavennusosuman, mutta Lukosevicius iski perään uudelleen. Näin ollen ottelun päätöserään lähdettiin 3-1-lukemista.
Kolmannessa erässä ajassa 54.39 finaali meni jännäksi, kun Minnesota-Duluth tuli maalin päähän Riley Tuften maalilla. Tämän jälkeen Denver kuitenkin kesti ja juhlat olivat valmiina alkamaan.
Borgström ei onnistunut finaalissa tehopisteiden valossa, mutta kokonaisuudessa hän lukeutui läpi koko kauden joukkueensa avainpelaajiin. Runkosarjassa suomalainen iski 36 otteluun komeat tehot 22+21=43. Kauden aikana hän tuli tunnetuksi huikeista yksilösuorituksistaan. Myös finaalissa suomalainen sai hehkutusta muutamista näyttävistä harhautuksistaan.
Borgströmille kausi oli ensimmäinen Denverin yliopistojoukkueessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!