Suomalaiset loistavat ensi kesän NHL-varausennakossa – pistä nämä nimet muistiin
Kuva: Juha Tamminen
NHL julkisti sen oman kykyjenetsijäosaston Central Scoutingin listat ensi kesän varaustilaisuuden kuumimmista nimistä. Kärkipaikalla ei suomalaisia tulla näkemään sillä, ykkösvarauksen odotetaan menevän joko Nolan Patrickille tai Nico Hischierille.
Sinivalkoiset värit ovat silti hyvin edustettuina jo ensimmäisellä kierroksella. Peräti neljä suomalaista on mukana Pohjois-Amerikassa pelaavien huippulupausten listalla.
Korkeimmalle sijalle yltää USHL-juniorisarjaa Sioux Cityssä pelaava Eeli Tolvanen. Tolvanen on mättänyt 52 ottelussa tehopisteet 30+24= 54 ja on rankattu kahdeksanneksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa pelaavista junioreista.
WHL-sarjassa kiekkoilevat Juuso Välimäki, Henri Jokiharju ja Aleksi Heponiemi ovat sijoilla 11, 19 ja 26.
Euroopan listalla viisi nimeä.
Vanhalla mantereella kiekkoilevien junioreiden joukosta löytyy viisi suomalaista. Helsingin IFK:n puolustaja Miro Heiskanen on arvioitu neljänneksi parhaaksi Euroopan listalla. Kymmenen kärkeen mahtuu Heiskasen lisäksi kaksi muuta suomalaista, sillä Frölundassa pelaava Kristian Vesalainen on seitsemäntenä ja JYP:in Urho Vaakanainen kahdeksas. Frölundan junioreissa pelaava hyökkääjä Joni Ikonen ja Vaasan Sportin puolustaja Robin Salo ovat sijoilla 17 ja 18.Lupaavin maalivahti tulee Suomesta.
HPK:n Ukko-Pekka Luukkonen on rankattu eurooppalaisten maalivahtien ykköseksi. Rauman Lukkoa edustava Lassi Lehtinen on nostettu kuudenneksi ja Jokerien Eetu Mäkinen on yhdeksäs. Kaikki maalivahdit pelaavat juniorisarjassa.LUE MYÖS:
- MM-kultaleijona yllättäen ulos NHL:ssä – fanit raivona: ”Yrittikö hän iskeä omistajan tytärtä pikkujouluissa”
- IS: Antti Tyrväinen valmis Liiga-siirtoon – ”Tuntuu kuin olisi 25-vuotias”
- Näin Mikko Rantanen reagoi Roope Hintzin ja Nathan MacKinnonin tappeluun
- Jesse Puljujärvestä kova NHL-väite Pohjois-Amerikassa
- Kultaleijona Saku Mäenalanen: tulevien kausien seura selvillä
- TPS heivasi nimimiehen katsomoon – kokoonpano meni uusiksi
- Urheilucast: HIFK havittelee kovaa vahvistusta – neuvottelee kahden ex-NHL-pelaajan kanssa!
- Jokereilta iso päätös – Veini Vehviläinen ulos!
- SaiPa-legenda Heikki Mälkiä on kuollut
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä

- Suomalainen pesi McDavidin ja MacKinnonin – koko NHL:n nopein luistelija
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä