Leijonien yllätysvahvistus ammentaa vihaa pudotuspeleistä: ”Se oli paha pettymys”
MIKKELI. Leijonien riveissä nähdään tulevissa Tanska-peleissä kiinnostava debytantti, kun Ilves-pakki Veli-Matti Vittasmäki pelaa uransa ensimmäisen A-maaottelun.
Peruspakkina tunnettu Vittasmäki on pelannut urallaan aiemmin juniorimaaotteluita. Sitä kautta hän on tuttu nimi myös päävalmentaja Lauri Marjamäelle.
Nyt edessä on useamman vuoden tauon jälkeen paluu leijonapaitaan. Vittasmäki kertoo odottavansa innolla ensimmäisiä pelejään.
– Hyvät on fiilikset. On tosi hienoa olla täällä mukana. Sunnuntaina kun joukkue julkaistiin, ajattelin jo, että siinä meni mahdollisuudet. Maanantaina tuli kuitenkin soitto. Se nosti hymyn huulille, Vittasmäki summaa Leijonat.comille.
26-vuotias puolustaja ehti pelata SM-liigassa seitsemän kautta TPS:n riveissä. Lopullinen läpimurto on tapahtunut kuitenkin vasta Ilveksessä.
– Olen hakenut itseltäni tasaisuutta peleihin. Tässä on kaksi vahvaa vuotta alla, mikä on varmasti vaikuttanut. Hienoa päästä nyt mukaan, Vittasmäki lisää.
”Viha hyötykäyttöön”
Vaikka Vittasmäen oma kausi on ollut onnistunut, jätti kevät SM-liigasta mieleen lähinnä pudotuspelien pettymyksen. Ilves haastoi ennakkoluulottomasti Tapparan sarjan puolivälierissä. Lopulta takkiin jäi vain kitkerä tappio voitoin 3-4.
Vittasmäki myöntää tuloksen harmittavan vieläkin.
– Se oli paha pettymys. Sen vihan ja voitonnälän pystyy nyt suuntaamaan heti johonkin. Ei tarvitse montaa kuukautta odotella seuraavia pelejä. Tämä on positiivinen homma, Vittasmäki virnistää.
Mitä odotat tulevista Tanska-peleistä?
– Haluaan tuoda vahvaa puolustuspeliä ja omia vahvuuksia jäille. Pyritään, että saadaan heti alkuun hyvä alku näille peleille. Voittoa odotetaan, Vittasmäki kiteyttää.
Ilari Isotalo, Mikkeli
Twitter: @IlariIsotalo
Lue myös: Lauri Marjamäki ylistää Leijonien yllätysvahvistusta: ”Äärimmäisen hyvä puolustaja”
Lue myös: Leijonille kolme mieluisaa NHL-apua – valmentaja Marjamäki varoittelee odotuksista
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Sveitsin liigassa jysähti: Suomalainen tehopuolustaja sai sopimuksen – ja lähtöpassit
- Pittsburgh Penguins tiputti huonoja uutisia – kaksi suomalaista ulos joukkueesta
- IL: Entistä Hartwall-areenaa uhkaa purku
- Nyt tipahti hurja huhu: Tässä Oliver Kapasen tämän kauden seura!
- Loukkaantumisten runtelema HIFK teki kovan ratkaisun
- MTV: HIFK:n pyhin kärsi valtavaa vahinkoa, joka vaikuttaa merkittävästi joukkueen toimintaan
- Upea maali! Jesse Puljujärvi jatkoi hurjaa virettään
- Surkea tuuri jatkuu! HIFK:n tähtihyökkääjä loukkaantui
- Pelicansilta kovaa kukkoilua somessa toiselle Liiga-seuralle: ”Jäädään vaan jäähän makaamaan”
- Mestis-seura naarasi kovan vahvistuksen: ”Monipuolinen huipputason pelaaja”
- Nyt se on varmaa! Niko Hovinen palaa Liiga-kentille: ”Jengi ihan oikeesti luuli et mä lopetan”
- Mestis-seura naarasi kovan vahvistuksen: ”Monipuolinen huipputason pelaaja”
- Tappara-hyökkääjän sopimus purettu!
- Lehti: Patrik Laine käytti varustetta, joka saattoi estää katastrofaalisen kohtalon
- TPS vahvistuu Tapparan mestarihyökkääjällä
- Liiga-seura kaappasi Tapparan mestarihyökkääjän!
- Surkea tuuri jatkuu! HIFK:n tähtihyökkääjä loukkaantui
- Pelicansilta kovaa kukkoilua somessa toiselle Liiga-seuralle: ”Jäädään vaan jäähän makaamaan”
- JYP saa kaivatun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta
- HIFK:n viime kauden puolustaja löysi uuden osoitteen!