Kolme suomalaisnimeä ylitse muiden – tässä shokkitappion leijonatähdet

MM-kisoihin valmistautuva leijonaryhmä jatkoi matkaansa kohti kevään päämäärää lauantaina, kun ryhmä kohtasi Tanskan toistamiseen muutaman päivän sisään.
Jos torstaina Leijonat oli paloitellut tanskalaisryhmän helposti 3-0-lukemin, nähtiin lauantaina Lappeenrannassa hyvin erilainen peli. Suomi jäi jo avauserässä telineisiin – lopulta tiukka taisto päättyi Tanskan jatkoaikavoittoon lukemin 3-2.
Leijonat.com nostaa tappiopelistä esille suomalaisonnistujat. Kolme pelaajaa nousivat lauantaina esille muusta pelaajamassasta.
Leijonien kolme tähteä:
Jesse Virtanen
Nuori puolustaja palasi kokoonpanoon huilattuaan torstain pelin. Kaukalossa nähtiin kiekon kanssa varmasti pelannut Virtanen, joka hoiti myös oman pään pelin kunnialla.
Mika Pyörälä
Monipuolinen raataja oli elementissään varsinkin alivoimalla. Raastoi, repi ja taisteli. Muutama iso blokkaus kuvastaa asennetta, jolla Pyörälä painaa menemään. Isoja näyttöjä kevättä ajatellen.
Joonas Kemppainen
Leijonien ykköstähden titteli menee Kemppaiselle, joka iski suomalaisryhmän molemmat maalit. Monipuolisesti sekä ylivoimalla että alivoimalla pelaava hyökkääjäkolossi kuuluu jo lähes varmojen kisapelaajien joukkoon.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Hurja kaappaus! Yle: HIFK vahvistuu Jokerit-legendalla
- Lähde: HIFK julkaisii maanantaina kaksi jymyvahvistusta
- Columbuksen uusi päävalmentaja herätti äläkän somessa – Patrik Laineelle satelee osanottoja
- Uudet haasteet kutsuvat! Yle: Liigan maalipyssy solminut NHL-sopimuksen
- Jokereiden harjoituskauden otteluohjelma julki – vastaan asettuu myös Liiga-seuroja
- Oho! Patrik Laineen NHL-valmentajaksi nousemassa kohauttanut konkarinimi
- Brad Lambert loistaa Pohjois-Amerikassa! Voi liittyä pian harvinaiseen suomalaisjoukkoon
- IL: Floridan nuori suomalaishyökkääjä puolustaa Aleksander Barkovia: ”En ymmärrä”
- Leijonatähdelle huippusopimus kouraan – suuntaa seuraavaksi Pohjois-Amerikkaan
- Supertähden palkka! Toimittaja: Sebastian Aholle povataan mammuttimaista NHL-sopimusta
- Viisi suomalaista sai tylyn uutisen NHL:stä – mukana Jesse Puljujärveen vaihdettu Liiga-taituri
- Lähde: Ulkomaalaisvahvistus jättää HIFK:n – uusi seura selvisi!
- Supertähden palkka! Toimittaja: Sebastian Aholle povataan mammuttimaista NHL-sopimusta
- Pelicans pudotti neljä sopimusuutista – Ryan Lasch palaa Lahteen!
- Leijonatähdelle huippusopimus kouraan – suuntaa seuraavaksi Pohjois-Amerikkaan
- Brad Lambert loistaa Pohjois-Amerikassa! Voi liittyä pian harvinaiseen suomalaisjoukkoon
- Hurja kaappaus! Yle: HIFK vahvistuu Jokerit-legendalla
- Jokereiden harjoituskauden otteluohjelma julki – vastaan asettuu myös Liiga-seuroja
- Olisiko tässä Jokerien seuraava vahvistus? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”
- Veli-Matti Savinainen lataa MTV Urheilulle suorat sanat Liiga-pomojen kohuratkaisusta: ”Onhan se ihan katastrofi”