TPS palkkasi Leijonista tutun valmentajan – Saku Koivu hyppää seuran johtoon!
Kuva: Getty Images
TPS on tehnyt kovia vahvistuksia seuran johtoportaaseen.
SM-liigaseura kertoi tiistaina, että leijonalegenda Saku Koivu aloittaa organisaation uudessa johtoryhmässä.
Johtoryhmään kuuluvat liigajoukkueesta vastaavan Antero Niittymäen lisäksi valmennuspäällikkö Mika Suoraniemi, jonka vastuulla on A-, B- ja C-juniorit, sekä Koivu, joka vastaa jatkossa seuran A-, B- ja C-ikäisten yksilöiden kehittämisestä.
– Mikalla ja Sakulla on kova draivi kehittää TPS:ää. Tiedän, että molemmat laittavat itsensä täysillä likoon pelaajien ja koko TPS-yhteisön puolesta. Saku uskaltaa esittää koviakin kysymyksiä ja kyseenalaistaa asioita, mikä puskee TPS:n toimintaa yhä eteenpäin. Sakun peliura on millä mittarilla tahansa täysin poikkeuksellinen, ja hän pystyy kokemuksensa avulla ohjaamaan vaikka kädestä pitäen nuoria pelaajia, Niittymäki kertoo seuran tiedotteessa.
Kaskinen päävalmentajaksi
Samalla TPS kertoi ensi kauden liigajoukkueen kuulumisista. Seura ilmoitti Kalle Kaskisen hyppäävän joukkueen peräsimeen. Kaskinen on toiminut KHL:n ohella myös Leijonien valmennuksessa. Hän toimii myös perjantaina alkavissa kisoissa osana Suomen valmennusta.– Tartun uuteen haasteeseen kovalla innolla, mutta samalla nöyrin mielin – kotikaupungin liigajoukkueen päävalmentajan pesti on kunnia-asia. Uskon avoimuuteen sekä vahvaan yhteistyöhön, ja niitä tulen vaatimaan kaikilta TPS-tekijöiltä, Kaskinen sanoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä jättää SHL:n: Liiga-sopimus!
- Urheilucast: Patrik Laineen kohdalla nostettiin shokkiratkaisu pöydälle!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Sopimus purettu – maajoukkuemies jättää Liiga-seuran!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Liiga-konkari Elmeri Eronen siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Lauri Marjamäki: yllätyspesti!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Liiga-legenda: se oli siinä
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!