TPS palkkasi Leijonista tutun valmentajan – Saku Koivu hyppää seuran johtoon!

TPS on tehnyt kovia vahvistuksia seuran johtoportaaseen.
SM-liigaseura kertoi tiistaina, että leijonalegenda Saku Koivu aloittaa organisaation uudessa johtoryhmässä.
Johtoryhmään kuuluvat liigajoukkueesta vastaavan Antero Niittymäen lisäksi valmennuspäällikkö Mika Suoraniemi, jonka vastuulla on A-, B- ja C-juniorit, sekä Koivu, joka vastaa jatkossa seuran A-, B- ja C-ikäisten yksilöiden kehittämisestä.
– Mikalla ja Sakulla on kova draivi kehittää TPS:ää. Tiedän, että molemmat laittavat itsensä täysillä likoon pelaajien ja koko TPS-yhteisön puolesta. Saku uskaltaa esittää koviakin kysymyksiä ja kyseenalaistaa asioita, mikä puskee TPS:n toimintaa yhä eteenpäin. Sakun peliura on millä mittarilla tahansa täysin poikkeuksellinen, ja hän pystyy kokemuksensa avulla ohjaamaan vaikka kädestä pitäen nuoria pelaajia, Niittymäki kertoo seuran tiedotteessa.
Kaskinen päävalmentajaksi
Samalla TPS kertoi ensi kauden liigajoukkueen kuulumisista. Seura ilmoitti Kalle Kaskisen hyppäävän joukkueen peräsimeen.
Kaskinen on toiminut KHL:n ohella myös Leijonien valmennuksessa. Hän toimii myös perjantaina alkavissa kisoissa osana Suomen valmennusta.
– Tartun uuteen haasteeseen kovalla innolla, mutta samalla nöyrin mielin – kotikaupungin liigajoukkueen päävalmentajan pesti on kunnia-asia. Uskon avoimuuteen sekä vahvaan yhteistyöhön, ja niitä tulen vaatimaan kaikilta TPS-tekijöiltä, Kaskinen sanoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!