Kommentti: Todellinen superhankinta! Kultaleijonan paluu on valtava uutinen koko SM-liigalle
JYP latasi maanantaina tiskiin tulevan SM-liigakauden kovimman hankinnan, kun hyökkääjä Jarkko Immonen solmi seuran kanssa kolmivuotisen sopimuksen.
Samalla ympyrä sulkeutui, sillä 35-vuotias konkarihyökkääjä totesi kahdeksan vuotta sitten, lähtiessään JYPistä, että hän palaa vielä jonain päivänä kotiin. Tämän myötä Immosen paluuta oli JYP-fanien keskuudessa odotettu jo pitkään.
Vaikka jyväskyläläisseura sai riveihin miehen, jonka parhaat pelivuodet ovat jo takanapäin, on kyseessä siltikin SM-liigatasolla huippuluokan vahvistuksesta. Immonen on edelleen kovan luokan pelimies, eikä hänen arvoaan voi mitata vain peliesitysten perusteella. Rantasalmen sulttaani on merkittävä tekijä seuralle niin jäällä kuin sen ulkopuolella.
Hurja sentteriosasto
Immosen tulon myötä JYP kasaa myös koko sarjan kovinta sentteriosastoa. Keskustaa ovat jo aiemmin miehittäneet muun muassa Antti Suomela sekä Juha-Pekka Hytönen. Tässä huomionarvoista on se, että Suomela paukutti vasta toisella liigakaudellaan jo 45 (22+23) tehopistettä. Hytönen heräili vaikeamman alkukauden jälkeen viimeistellen hänkin komeat 39 (17+22) pistettä. Immosen, Suomelan ja Hytösen lisäksi huhupuheissa liikkuu sentteri Miika Lahden nimi. Entinen JYP-pelaaja ei ole jatkamassa uraansa Kiinassa, eikä Jyväskylään paluu ole poissuljettu vaihtoehto.LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi