IL: Suomalaisyritys lupaa ratkaista MM-kisojen suurimman ongelman – ”Huoli pois”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Vuoden 2018 jääkiekon MM-kisojen majoitusongelmat nousivat puheenaiheeksi tällä viikolla, kun selvisi, että Leijonat pelaa alkulohko-ottelunsa Tanskan Herningissä.
Kyseessä on hyvin pieni keskustaajama, jossa on alle 50 000 asukasta. Ensi vuonna Herningissä pelataan kuitenkin MM-kisojen B-lohko, jossa pelaa Leijonien lisäksi myös muun muassa kisaisäntä Tanska, Kanada sekä USA. Tämä tietää sitä, että kisakaupungissa on oltava riittävästi palveluita ja majoituksia. Tällä hetkellä Herningissä ei ole kuitenkaan majoituspaikkoja lähes ollenkaan.
Nyt tilanteeseen on puuttunut suomalainen majoituspalvelu Forenom, joka on luvannut ratkaista ongelman.
– Vastaava tilanne toistuu meidän näkökulmastamme monessa paikassa.
– Jääkiekon MM-kisatapahtumassa on monenlaista kohderyhmää. Sitäkin porukkaa on tosi paljon, joka työskentelee siellä kisojen ajan. Kaikki tulee ottaa huomioon ja miettiä, mikä on tarkoituksenmukainen ratkaisu millekin porukalle, Forenomin ulkomaan yksiköiden johtaja Jussi Saarinen kertoi Iltalehdelle.
Saarinen lupaa, että kaikille kyllä löytyy majoituspaikka MM-turnauksen ajaksi.
– Huoli pois. Meidän koko homma perustuu siihen, että menemme sinne, missä asiakas on, Saarinen vannoi.
Forenomilla on käytössään palvelu, jonka kautta Herningissä asuvat ihmiset voivat laittaa kisojen ajaksi loma-asuntonsa tai kotinsa vuokralle. Forenom hoitaa muuten kaiken, jotta molemmat osapuolet ovat palveluun tyytyväisiä.
Voit lukea Iltalehden alkuperäisuutisen täältä.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kultajoukkueet saivat kutsun Donald Trumpilta – naisjoukkueelta tyly vastaus
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura
- Paul Maurice rikkoi hiljaisuuden – kommentoi Leijonat-huhuja: ”Hölmöyttä”
- Linus Nyman: loppukauden seura selvillä!
- IS: Huippuvireinen ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan – tässä uusi seura!
- Liigassa pelaajakauppa – Tappara vahvistuu olympialaisissa pelanneella hyökkääjällä!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Ylellä tiukka väite Leijonien Kanada-välierästä – taustalla kabinettipeliä?
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Entiseltä joukkuekaverilta tyly kuitti Teemu Selänteelle: ”Sinun olisi pitänyt saada jäähy”