Jokeripomo lupaa: Viime vuosien kompastuskivi vihdoin kunnossa – hyökkäys pursuaa tulivoimaa

Jokerit teki KHL:n runkosarjassa viime kaudella viidenneksi vähiten maaleja pudotuspeleihin yltäneistä joukkueista. Ruuti oli myös runkosarjan jälkeen varsin märkää, sillä neljässä pudotuspeliottelussa TsSKA Moskovan reppu heilui ainoastaan kuusi kertaa.
Helsinkiläisjoukkue on kuitenkin kesällä saanut tuloksenteko-osastolle kaivattua leveyttä, vaikka keskushyökkääjän rooliin Jokerit vielä vahvistusta kaipaakin.
Olli Palolan, Eeli Tolvasen ja Henri Ikosen sekä viimeisimpänä Nicklas Jensenin jokerinuttuun liittymisen myötä joukkueen hyökkäys on laajempi kuin pitkään aikaan.
– Hyökkäyksessä meillä on varmasti enemmän maalintekotaitoa, nuoruuden intoa ja potentiaalia kuin aiempina vuosina, GM Jari Kurri alleviivaa joukkueen nettisivuilla.
– Oli pieni onnikin, että saimme tätä osaamista näin paljon ja vieläpä molempia kätisyyksiä. On vahvuus, että maalintekijöitä on leveämmällä rintamalla kokoonpanossa.
Jo heinäkuun lopulla uuden kauden harjoitusotteluilla avaavan helsinkiläislauman etsinnässä on siis vielä keskushyökkääjä, joka toisi ryhmään huippuosaamista ja pystyisi auttamaan joukkuetta.
Muilta osin Jokerit on valmis kohti tulevaa. Leveys miellyttää Kurria.
– Tällä ryhmällä olemme valmiit lähtemään kauteen. Sakari Salmisen lähdön myötä meillä on yksi paikka vapaana kokoonpanossa, mutta olemme hyvin tyytyväisiä siihen tilanteeseen, jossa nyt olemme. Halusimme tuoda ryhmään leveyttä ja siinä olemme onnistuneet tiivistyneen Kiekko-Vantaa-yhteistyön sekä uusien pelaajahankintojen kautta.
– Pelaajamateriaalia on nyt enemmän käytössä ja joukkueen sisäinen kilpailutilanne koventunut. KHL on kova sarja, jossa pelataan paljon pelejä – etenkin nyt olympiavuonna tahti on tiivis. Kaikkia pelaajia tarvitaan varmasti ja siksi leveyttä on tärkeää olla enemmän.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- IL: Rasmus Ristolainen avautui sitkeästä vammastaan – puhui myös Leijonista
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Jesse Puljujärven suomalaisketju: tehokas alku Sveitsissä
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- Ässät pelaajakaupoilla – haaviin Nuorten Leijonien hopeamitalisti: ”Parhaat pelit ovat varmasti edessäpäin”
- JYP-tähti: pitkä sairausloma
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- HIFK sai huonoja uutisia heti kauden ensimmäisestä ottelustaan
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo