NHL-huippulupaus palasi räväkästi Suomeen – kommentoi kesän yllätysratkaisuaan
Kuva: Ilari Isotalo
TIKKURILA. Jokerit esitteli perjantaina uuden joukkueensa, kun ryhmä pelasi kesän ensimmäisen harjoitusottelun Kunlunia vastaan.
Vaikka helsinkiläisjoukkue koki avauspelissään 2-3-tappion kiinalaisryhmälle, antoi avauspeli myös hyviä viitteitä tulevasta. Nuori huippuhankinta Eeli Tolvanen kuului läpi ottelun kentän pirteimpiin pelaajiin.
Vaikka pistetili jäi avaamatta, oli nuori NHL-lupaus vahvasti esillä. Harjoituspeli osoitti, ettei Nashville Predatorsin ykköskierroksen varauksen terävää laukausta ole turhaan kehuttu.
– Nopeasti tuli peli. Vähän oli vielä vaikeaa, peli on aika erilaista täällä kuin junnuissa. Mutta hyvä, että saatiin tämä ottelu pois alta. Tästä on hyvä parantaa, Tolvanen virnisti pelin jälkeen Leijonat.comille.

Koulu vaihtui KHL:ään
Tolvasen siirtyminen Jokereihin oli melkoinen yllätys. Nuoren hyökkääjän piti jatkaa alun perin uraansa yliopistosarja NCAA:ssa. Alkukesästä tuli kuitenkin tieto, ettei 18-vuotiasta kiekkotaituria nähdä Bostonin yliopistossa. – Kouluun olisi voinut myös mennä. Mutta se olisi vaatinut kesällä jonkin verran hommia. Itsellä on halua pelata vain lätkää: veikkaan, että tämä oli nyt minulle paras vaihtoehto. Eka viikko takana ja nyt tuntuu jo huikealta, Tolvanen kiteyttää. Lue myös: Jokereiden huippuhankinta väläytteli heti hurjaa pommiaan: ”Ei pelata lapsia vastaan” Lue myös: SM-liigasensaatio ansaitsi huippupestin KHL:ään – ei lähde nöyristelemään NHL-konkareiden keskelle Ilari Isotalo, Tikkurila Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!