NHL:n olympiapäätös saanut venäläispelaajat liikkeelle – useat palanneet KHL:ään: ”Yksi tärkeimmistä tekijöistä”

NHL:n olympiapäätös on saanut venäläispelaajat uusien valintojen eteen.
NHL:ssä viime kaudella pelanneista venäläisistä muun muassa Roman Ljubimov, Mikhail Grigorenko, Nikita Nestarov sekä Andrei Markov ovat solmineet ensi kaudeksi sopimukset KHL:ään. Useimpien siirtojen taustalla on syy halukkuudesta osallistua olympialaisiin.
Myös Ilja Kovaltshuk neuvotteli pitkään siirrostaan NHL:ään, mutta päätti jäädä vielä yhdeksi kaudeksi Pietarin SKA:han.
– Yksi tärkeimmistä tekijöistä oli tulevat olympialaiset, Kovaltshuk perusteli päätöstään aiemmin tänä vuonna.
Kokenut venäläistähti on todennut kuitenkin haastatteluissa, että tuleva kausi jää hänen viimeisekseen KHL:ssä. Kaudeksi 2018-19 hän suuntaa NHL:ään.
KHL:ään palanneiden venäläisten lisäksi ainakin Washington Capitalsin Aleksandr Ovetshkin on uhonnut haastatteluissa, ettei hän välitä NHL:n päätöksestä. Mies on hyvin kiinnostunut edustamaan kotimaataan tulevissa olympialaisissa.
Ovetshkinin lisäksi myös Jevgeni Kuznetsov pohti aiemmin tosissaan KHL-sopimuksen allekirjoittamista olympialaisten vuoksi.
Lähde: Washington Post
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olisiko tässä Jokerien seuraava vahvistus? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”
- Lähde: Jättääkö Liigan entinen pistepörssin voittaja Pohjois-Amerikan kaukalot? Euroopasta osoitettu kiinnostusta
- Pelicans pudotti neljä sopimusuutista – Ryan Lasch palaa Lahteen!
- Lähde: Ulkomaalaisvahvistus jättää HIFK:n – uusi seura selvisi!
- Viisi suomalaista sai tylyn uutisen NHL:stä – mukana Jesse Puljujärveen vaihdettu Liiga-taituri
- Joakim Kemell kylvää tuhoa AHL:n pudotuspeleissä – iski jälleen voittomaalin
- Veli-Matti Savinainen lataa MTV Urheilulle suorat sanat Liiga-pomojen kohuratkaisusta: ”Onhan se ihan katastrofi”
- Jesse Joensuulta painava puheenvuoro – vaatii Liigaa auki: ”Väärät henkilöt ovat kaapanneet meidän hienon lajin”
- Lähde: Leijonat-tähti Mikael Ruohomaa löysi uuden joukkueen!
- Tämä ei ollut toiveissa! Leijonien MM-lohkoon on tulossa merkittävä muutos
- Leijonat-tähti Mikael Ruohomaan joukkue vaihtuu
- TPS teki Tapparasta huippukaappauksen – haaviin leijonapelaaja!
- Yli 800 Liiga-ottelun konkari päätyi vapaille markkinoille – takana rikkonainen kausi
- Tämä ei ollut toiveissa! Leijonien MM-lohkoon on tulossa merkittävä muutos
- Onko Ruotsin MM-joukkueesta syytä tehdä rikosilmoitus? IL: Näin viranomainen kommentoi
- IL: Jesse Puljujärven agentti kiistää huhut paluusta Liigaan – tässä kolme vaihtoehtoa ensi kaudeksi!
- Tässä Jokerien joukkue kaudella 2023-24!
- 465 pelaajaa vastasi – Liigan kohupäätökselle täystyrmäys!
- Jesperi Kotkaniemi arvioi suomalaisjoukkuekavereitaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- NHL-legendan poika floppasi Liigassa – vaihtaa maisemaa!