HIFK:n päävalmentaja harmittelee joukkueensa esitystä: ”Otimme askeleen taakse”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK isännöi CHL:n G-lohkossa Brynäs IF:ää häviten 2-5.
HIFK:n ja Brynäsin avauserä oli tasainen, mutta vain seitsemän sekuntia ennen erän päätöstä tullut Brynäsin johtomaali sekoitti IFK:n pasmat. Brynäs teki heti toisen erän alkuun toisen maalin ja vieraiden kolmas osuma syntyi sekunti ennen ottelun puoliväliä.
– Tulos oli meille huono ensimmäisen erän osalta, mutta teimme siinäkin oikeita asioita. Toinen erä näytti sen, että emme ole siellä, missä haluamme olla. Hoidimme toisen erän alun huonosti. 0-2 on tuollaista jengiä vastaan aika paha tilanne, sanoi HIFK:ssa ensimmäisen ottelunsa joukkueen virallisena kapteenina pelannut Lennart Petrell.
– Se moodi jäi päälle, ja erä meni niin ohi kuin vain olla voi. Olisi pitänyt ottaa askel eteen, niin otimme askeleen taakse, harmitteli päävalmentaja Ari-Pekka Selin.
HIFK pääsi ottelussa kahdesti vielä kahden maalin päähän, kun Saku Salmela kavensi päätöserässä 1-3:een ja Oliwer Kaski 2-4:ään, mutta lähemmäs ei. Brynäs iski päätöslukemat tyhjään maaliin.
HIFK:n tilanne on se, että sunnuntaina sen pitää voittaa Red Bull München, muuten jatkopaikka alkaa olla menetetty.
– Keräämme voimat sunnuntaihin. Vastustajat eivät ainakaan heikkene. Meidän on turha mennä tulos edellä. Meidän täytyy saada valmiustila sellaiseksi, että suorittaminen on laadukkaampaa ja tasapainoisempaa läpi ottelun. Kun tekee oikeita asioita, on tuloskin hyvä, sanoi Selin.
Lähde: CHL:n tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Finaalin sankari Jack Hughes: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Tässä on olympiakisojen MVP sekä tähdistökentällinen
- USA juhlii olympiakultaa! Pelaajilta koskettava ele
- Loppuottelun ketjut ovat tässä – Kanadalle huonoja uutisia
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Näkökulma: Antti Pennaselta nappisuoritus Leijonat-valmentajan tärkeimmässä tehtävässä
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Mikael Granlund lähti taklauksen jälkeen pukukoppiin – kertoi pelin jälkeen tilanteestaan
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: USA – Slovakia välierä – jenkit marssivat murskavoittoon
- Mitä ihmettä? Leijonien Kanada-ottelun tuomarit ovat kanadalaisia
- Antti Pennaselta suorat sanat Kanada-ottelun tuomaritoiminnasta
- Juuse Saros sai huimat kehut Kanadalta – ”Hän on maailman paras”
- Antti Tyrväinen pelikieltoon Liigassa – myös Tappara-hyökkääjälle kakkua
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Leijonat olympialaisten pronssiottelussa – Suomi–Slovakia tv-lähetykset ja selostajat