SM-liigan floppi maailmanmestarin johdolla pois pohjalta: ”Lähtee päivittäisestä työnteosta ja arvostuksesta”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Rauman Lukon viime kausi SM-liigassa meni täysin pipariksi. Joukkue jäi jopa ulos pudotuspeleistä, ja ainakin sivusta seurattuna sen otteita leimasi alakuloisuus varsinkin kevään aikana.
Nyt Lukossa puhaltaa uudet tuulet.
Joukkueen päävalmentajaksi nimittäin tuli KalPan viime keväänä hopealle luotsannut Pekka Virta.
Maailmanmestari ja olympiapronssimitalisti, Lukko-kapteeni Janne Niskala näkee, että uusi käskyttäjä on istunut raumalaisten peräsimeen hyvin.
– Hyvin on istunut. Hommat ovat vähän muuttuneet, tietysti muutoksille on ollut tarvetta, Niskala sanoi SM-liigan avaustilaisuudessa tiistaina.
Joukkueen leirissä viime kausi on pyyhitty pois mielistä. Voisi kuvitella, että pääsarjajäillä yhteensä yli 400 ottelua pelanneen Niskalan kokemus on Lukon ilo ryhmän uudessa alussa.
– Viime kausi ei mennyt meidän osalta kuten olisi toivottu. Nyt lähdetään uuteen nousuun.
Jääkiekossa joskus pieneltä tuntuvat seikat voivat johtaa isoihin asioihin. Niskalan mukaan joukkueen leirissä ei tehdä mitään poppakonsteja nyt uuden kauden alla.
– Se lähtee päivittäisestä työnteosta ja arvostuksesta, mitä siellä tehdään. On paljon asioita, mitä pystytään tekemään paremmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle