Viisinkertainen MM-mitalisti otti epäilijöiltä luulot pois – TPS saa kapteenistaan esimerkillisen johtajan
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. TPS-kapteeni Tomi Kallion palkintokaappiin on kertynyt huikea määrä mitaleita hänen kunnioitettavan pitkän uran aikana. Viisinkertainen MM-mitalisti, kaksinkertainen Suomen mestari ja kolminkertainen Ruotsin mestari pääsee hamuamaan jälleen ensi kaudella lisää palkintoja.
TPS:ää kipparoiva 40-vuotias hyökkääjä on kotimaan jäillä kova tekijä. Menneisyydessä on ollut puhetta, että Kallio ei pysyisi mukana liigavauhdissa.
Ruotsin visiitiltään palattuaan mies otti kuitenkin jokaiselta arvostelijalta luulot pois, sillä kahdella edellisellä SM-liigan runkosarjakaudella hän on nakuttanut komeasti 44 ja 50 pistettä.
– Hyvällä fiiliksellä nuo pari vuotta olen ollut mukana, Kallio tiivisti tiistaina SM-liigan avaustilaisuudessa.
Mittarissa miehellä on kunnioitettava ikä, mutta Kallio vaikuttaa kokemuksesta huolimatta olevan rautaisessa kunnossa. Aiemmat pisteet ja omat kommentit puhukoot puolestaan.
– Ensiksi piti itse miettiä, että riittää virtaa ja kunnianhimoa. Kesän aikana tuntui, että pystyi vetämään kaikki treenit läpi – pahimmatkin hyvin. Tuli olo, että haluan jatkaa vielä. Joukkue pysyi aika hyvin kasassa ja meillä on tervepäisiä nuoria jätkiä, keiden kanssa on mukava tehdä hommia. Loppujen lopuksi se oli aika helppo päätös, Kallio kertoo uran jatkumisesta.
Ensi kauteen TPS lähtee selvin sävelin. Colorado Avalanchen vuoden 1995 varaus haluaa nostaa joukkonsa lähemmäksi kärkeä.
– Ennen kaikkea yritetään tehdä TPS:lle. Saataisi TPS kärjen tuntumaan, kippari muotoili.
Kallion kommenteista ja olemuksesta huokuu rautaisa kokemus, arvot ovat kohdillaan. Hyvissä käsissä oleva turkulaislauma aloittaa kautensa ylihuomenna perjantaina Lukon vieraana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- Jarmo Kekäläiseltä huonoja uutisia Nuorille Leijonille
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella