NHL:ssä muhii jättipaukku: Suomalaistähti syrjäyttämässä isoa roolia nauttineen hyökkääjän sivuun rosterista?
Kuva: Getty Images
Miro Aaltonen taistelee edelleen kynsin ja hampain paikastaan Toronton pelaavaan kokoonpanoon. Anaheimin kesän 2013 ykköskierroksen varaus on tosin jäänyt neljän ottelun voittoputkessa seilaavan Maple Leafsin harjoitusotteluissa pisteittä.
NHL.com arvelee julkaisussaan, että Aaltosen taistelu pelipaikasta on yksi ”suurimpia taisteluita” nyt.
Sivusto kirjoittaa, että suomalaishyökkääjä on otteillaan pelannut itseään harkitsemisen arvoiseksi vaihtoehdoksi joukkueen nelossentteriksi. Hänen laitureina voisivat olla Matt Martin ja Connor Brown, Dominic Mooren kohtalona puolestaan olisi jäädä nuolemaan näppejään katsomoon.
– Ajattelimme, että he olivat hyviä, siksi teimme sopimukset heidän kanssa, päävalmentaja Mike Babcock kehui sivustolle viitaten Aaltoseen ja pakki Calle Roseniin.
Moorelle tuo rooli olisi jopa täysin vieras, sillä hän on viime kausina runkosarjassa nauttinut suurta vastuuta.
Viimeisellä Boston-kaudellaan sentteri pelasi kaikki ottelut, kuten myös NY Rangersissa vuonna 2014-15. Noiden välissä, toissa kaudella vyölle kertyi peräti 80 kamppailua.
Taistelu käy siis kuumana.
Kuten sanottua, Aaltonen itse ei ole ainakaan pisteiden valossa pystynyt vastaamaan huutoon treenikaudella. Toisaalta tehojen takominen ei nelosketjulaisten ykköstehtävä ole.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!